Tila ja perspektiivi

Kuvataiteeseen ja taiteen tekemiseen yhdistetään aina vapaus ja luovuus. Taidetta on myös luotu matemaattisia keinoja hyväksikäyttäen (esim. Fibonaccin lukujono). Kun taideteoksesta haluttiin luoda katsojalle "ikkuna" toiseen maailmaan, jonne hän voi kurkistaa, kehiteltiin keskeisperspektiivi. Keskeisperspektiivissä näkee lähellä olevat kohteet suurempina kuin kauempana olevat eli syntyy syvyssvaikutelma. Tämän vaikutelman luomiseen renessansitaiteilijat kehittivät jopa erilaisia matemaattis-geometrisiä menetelmiä ja mekaanisia laitteita. Tämä ei ole kuitenkaan välttämätöntä ja tekniikka on yksinkertaisesti toteutettavissa ilman mekaanisia apuvälineitä havainnointia käyttäen. (Taidekoulu Gösta)

Kuvailen tässä nyt oman työskentelyni etenemistä, enkä muun ryhmän, sillä saavuin ensimmäiselle kerralle myöhässä muiden opiskelukiireiden vuoksi (en ole vielä valon nopea, että siirtyisin harjoittelupaikastani salamana yliopistolle) ja jäin siis jo heti kelkasta pois. Kuitenkin, ensin menin tekemään luonnoksia Educariumin (TY:n kasv.tieteidenlaitoksen rakennus) tiloihin. Aikaa oli puoli tuntia tehdä vähintään kaksi luonnosta eri tiloista. Educariumin kliinisiä ja pelkistettyjä tiloja oli suht helppo tallentaa paperille, mutta oikeanlaisen syvyysvaikutelman saaminen on tietenkin aina hankalaa.

Luonnosten tekemisen jälkeen pureuduimme opettajan kanssa tarkemmin tutkimaan tilojen piirtämistä eri pakopisteiden avulla. Eri pakopisteillä saadaan helposti luotua keskeisperspektiiviteoksiin luonnollinen syvyysvaikutelma. Ensinnäkin kävimme läpi käsitteistöä, joka tulee tuntea. Työn horisonttiviiva on katsojan silmien tasolla. Useimmiten horisonttiviiva erottaa maan ja taivaan toisistaan. Horisonttiviiva ei välttämättä kuitenkaan ole näkyvissä teoksessa vaan se voi piiloutua esim. rakennusten tai metsän taakse. Horisonttiviivan ei myöskään tarvitse sijaita kuva-alan sisäpuolella vaan se voi myös olla sen ulkopuolella.

Yhden pakopisteen perspektiiviä käytetään usein silloin, kun kuvataan esimerkiksi käytävää tai katua suoraan edestäpäin syvyyssuunnassa. Kadulla olevat lyhtypylväät katoavat syvyyssuunnassa yhteen pakopisteeseen. Tällöin lähin katulamppu on suurin ja kauimpana oleva pienin, kunnes näkymä häviää horisontissa pakopisteeseen (katoamispisteeseen). Yhden pakopisteen perspektiivillä voi tehdä myös rakennuksia, jos näemme yhden rakennuksen sivun suoraan edessämme. (ks. Taidekoulu Gösta)

Omaa harjoittelua: yllä yhden pakopisteen perspektiivi ja alapuolella kahden pakopisteen perspektiivi

 Harvoin kuitenkaan katsomme katua tai rakennusta suoraan edestäpäin, jolloin näemme vain yhden sivun. Useimmiten seisomme esimerkiksi rakennuksen kulmassa, jolloin näemme kaksi eri sivua. Tämän havainnon tallentamiseen kannattaa käyttää kahden pakopisteen perspektiiviä, jolloin horisonttiviivalla on kulman molemmin puolin kaksi eri pakopistettä. (ks. kuva yllä) Kolmen pakopisteen perspektiiviä käytetään usein silloin, kun kuvataan esim. rakennuksia, niiden juurelta tai ylhäältä alaspäin katsottuna. Tällöin taiteilija on siis katsonut rakennusta pää kallistettuna ylöspäin tai alaspäin. Hyvä esimerkki ovat korkeiden pilvenpiirtäjien piirtäminen, jolloin usein joudutaan niiden juurella katsomaan ylöspäin. Tällöin tarvitaan ylimääräinen pakopiste horisonttiviivan ylä-tai alapuolelle sen mukaan, mistä päin esimerkiksi pilvenpiirtäjää katsotaan. (ks. kuva alla.)

Oma harjoitus kolmen pakopisteen perspektiivistä

Kiteytetyn ohjauksen jälkeen oli aika lähteä itse työn tekoon ja harjoittelemaan enemmän pakopisteiden avulla piirtämistä. Työn aiheena oli piirtää kuviteltu tila, jossa kohtaavat kaksi eri maailmaa. Meidän piti käyttää Educariumin tiloista tehtyjä luonnoksia hyväksi ja käyttää jokaista läpikäymäämme perspektiiviä (1. , 2. ja 3. pakopisteen perspektiiviä) työssä. Voin myöntää, että alku oli todella hankalaa ja en saanut mitään ideaa tai aihetta mieleeni ensimmäisten tuntien aikana. Sen sijaan harjoittelin eri pakopisteillä piirtämistä ja annoin ajatuksen muhia rauhassa päässäni. Pohdin, että miksi työhön lähteminen oli itselleni niin hankalaa, oli kenties se, että pakopisteiden käyttö tuntuu hyvin mekaaniselta ja tekniseltä piirtämiseltä kun taas kyseiseen työhön tuli yhdistää mielikuvitus ja kuvitteellinen maailma. Jotenkin näiden kahden yhdistäminen ensin tuntui omassa mielessä hankalalta ja vaikealta lähteä toteuttamaan. Samalla tuli pohdittua, että mitä jos oppilaalle kävisi samoin kuin itselleni, että inspiraatio ei syntyisi hetkessä? Itselläni on kuitenkin mahdollisuus päästä tiloihin ja materiaaleihin käsiksi milloin vain vapaa-ajalla, mutta pienellä oppilaalla ei tähän ole mahdollisuutta. Oma opiskelijakaverini auttoi minua omassa pulmassani ja käski minun vain lähteä tekemään ja katsomaan, mitä sitten syntyy. Päätin ottaa hänen neuvostaan vaarin ja lähdin vain kahden pakopisteen avulla piirtämään portaita, jotka olin luonnoksiini piirtänyt. Myöhemmin sitten vapaalla kädellä lähdin piirtämään muita elementtejä kuten suuren kirjan portaiden päälle, ympyrää jne.

Luonnostelua, luonnostelua ..

Kun lähden kuvataiteessa työstämään omaa työtäni, haluan, että minulla olisi selkeä kuva päässäni työstä. Tällä kertaa lähdin tavoista poiketen vain työskentelemään ja loppujen lopuksi kyseinen keino tuntui hyvältä ja ihan itselleen sopivalta. Aion kokeilla kyseistä tapaa myös jatkossa oppilaideni kanssa ja kehottaa heitä joskus vain lähteä työstämään ennen varsinaista ideaa. Se idea saattaa sitten löytyä pala palalta ! Työskentely oli aluksi melko uuvuttavaa ja viivoittimen kanssa leikkimistä. Kun siihen tottui, niin aloin melkein nauttia kyseisestä tekniikasta. Pakopisteitä käytettäessä tai tilaa tehtäessa ei ole pakko käyttää viivoitinta, mutta itse koin sen aluksi helpommaksi ja luulen sen olevan myös hyvä tapa lähteä käyntiin oppilaiden kanssa. Myöhemmin, kun silmä ja taito haarjaantuu, voi lähteä työskentelemään ilman viivoitinta.

Viivan tarkkaa hommaa !

Työskentelyn edetessä myös kaksi maailmaani alkoivat tunkeutua mieleeni ja työhöni. Vastakkain olivat värit eli käytin työssäni vastaväripareja eri elementeissä. Esimerkiksi kellossa vastakkain olivat sininen ja oranssi väri ja portaissa keltainen ja lila. Tunnelmassa myös pientä järjestelmällisyyden (aika) ja sekasorron (rikkinäinen lattia ja sieltä syöksyvät perhoset/rusetit?) ristiriitaa. Työn luonnostelun saimme toteuttaa lyijykynää käyttäen, mutta viimeistely piti toteuttaa muulla tekniikalla. Itse valitsin pehmeät pastellivahaliidut, koska en ollut niitä aiemmin käyttänyt. Mietin niiden ja akvarellivärien käytön välillä, mutta tällä kertaa uusi ja kokeilu voittivat. Ehkä oli hyvä niin. Pastellivärien sumuinen jälki toimi ainakin hyvin taustan ja punaisen sumun teossa.

Valmis työ

Kokonaisuudessaan työskentely muuttui loppua kohden yhä miellekkäämmäksi ja opin enemmän ja enemmän pakopisteiden avulla työskentelystä. Työssä edettiin hyvin vaihe vaiheelta ja harjoitusta pakopisteiden käytöstä tuli paljon. Tämä on hyvä muistaa myös lasten kanssa ja tutun ympäristön käyttäminen saattaa auttaa lasta työskentelyssä. Myöhemmin työn jälkeen pohdin, että miksi tilan tekemistä ja perspektiivien käyttöä kannattaisi lasten kanssa kokeilla ja tehdä. Tilan piirtäminen tai perspektiivien käytön idea lähtee ennen kaikkea havainnoimisesta (Rastas, 2012). Lapsen on tärkeää oppia havainnoimaan omaa ympäristöään sekä kuvaamaan sitä. Lapsen olisi hyvä jo alakoulun alemmilla luokilla oppia tilan rakentamisen perustekniikoita ja tutustua rakennuksiin ja rakennusympäristöön. (POPS, 2004.) Tässä kohtaa opettajan on hyvä ymmärtää, millä tasolla tätä lähtee kokeilemaan ja miten oman luokan kanssa. Onko tavoitteena, että 1.luokkalainen suunnittelee tulevan oopperatalon ulkokuoren? Pienten kokeilujen kautta on aina hyvä lähteä ja katsoa sitten myöhemmin, onko omassa luokassa niitä Alvar Aaltoja.

Lähteet:

Perusopetuksen opetussunnitelman perusteet. 2004. Helsinki: Opetushallitus

Rastas, Riitta. 2012. Luento-opetus. 24.9.2012

Taidekoulu Gösta