Omaa elokuvaa tekemässä - Dos Mañanas

Mediailmaisun suurprojektimme sai alkunsa 19. marraskuuta pienryhmämme kesken kokoontumalla pieneen aivoriiheen tunnelmalliseen kahvilaan. Paikan valinnalla oli meidän pienryhmällemme (Annukka, Erkka ja Jemina) merkitystä, koska halusimme olla mahdollisimman rennossa ja inspiroivassa ympäristössä. Aivoriihessä heitimme kehiin kaikki mahdolliset ideat ja jokaista jäsentä kuunneltiin tasavertaisesti. Pikkuhiljaa esiin nousi tiettyjä teemoja ja aiheita, joita halusimme kuvata. Loppujen lopuksi teemaksemme valikoitui kahden erilaisen elämänasenteen kuvaaminen. Suhtautumalla asioihin positiivisesti tai negatiivisesti voi vaikuttaa paljon omaan elämäänsä ja kuinka sen näkee. Halusimme tuoda esille tämän kahden eri asenteen eron kuvaamalla kahden eri henkilön aamuja. Toinen henkilö suhtautuu asioihin positiivisesti ja toinen negatiivisesti. Aiheen valittuamme puhuimme myös kohtauksista, mitä tapahtumia elokuvassa olisi, millaisia tehokeinoja tai tyyliä haluaisimme käyttää. Sovimme myös kuvausaikataulusta, jonka jälkeen ensimmäinen kertamme sai päätöksen. Ideointikerrasta jäi itselleni hyvä mieli ja koin, että kaikkia kuunneltiin. Tiesin, että projektistamme tulisi mielenkiintoinen kokemus.

Seuraavan kerran näimme ryhmämme kanssa jo kuvausten merkeissä. Tässä välissä Erkka oli luonut elokuvastamme skriptin eli kuvakäsikirjoituksen, joka auttoi meitä tulevaisuudessa jäsentämään elokuvan etenemistä ja että millaisia kohtauksia me tulemme kuvaamaan. Ensimmäinen kuvauskertamme oli jo 26. marraskuuta illalla. Kuvauspaikkoina toimivat Annukan ja Erkan sekä Erkan äidin kodit. Kuvasimme tällöin kaikki sisäkohtaukset ja arvoimme päähenkilöiden esittäjät. Jokainen ryhmän jäsenemme oli itseasiassa toiveikas olemaan mahdollisimman vähän kameran edessä. Mieluusti jokainen olisi ollut sen takana. Itselleni osui negatiivisen elämänasenteen omistavan henkilön esittäminen. Itseasiassa oli hyvä joutua paljon kameran eteen sekä kokeilla kuvaamista itse. Tällöin sai projektista enemmän irti. Tosin näyttelijäroolin vuoksi kameran käyttäminen jäi itselläni selkeästi vähemmälle. Lisäksi näyttelemisessä oli jo tarpeeksi haastetta, sillä sain huomata, kuinka vaikeaa näytteleminen itseasiassa on. Kunnioitukseni ja arvostukseni näyttelijöitä kohtaan nousi siis huomattavasti. Sisäkuvauksissa kuvaushaasteeksi muodostui oikeanlaisen valon saaminen kuvaan, jotta henkilöiden ilmeet ja tunnetilat näkyivät kameralle. Ensimmäinen kuvaussessiomme kesti noin 4-5 tuntia, mutta teimme useita ottoja ja huolellista työtä. Sisäkuvaukset saimme kuitenkin purkkiin ja oli aika sopia seuraavan kuvauskerran aikataulu.

Ulkokuvaukset päätettiin suorittaa aikaisin aamulla, jotta valaistus olisi aamuhämärän kaltainen. Tällöin elokuvan katselija pystyy samaistumaan hyvin aamutunnelmaan ja elokuva tuntuisi mahdollisimman uskottavalta. Seuraava kuvauskertamme oli 10. joulukuuta aamusella. Ryhdyimme saman tien kuvaushommiin ja kuvasimme ensin Annukan ulkokohtaukset. Näin saimme paremmin kuvan siitä, miten hänen roolinsa juoni etenee. Samoin teimme minun roolihahmoni kohdalla. Jälleen kerran eleiden ja ilmeiden uskottava esittäminen tuntui haastavalta. Ulkokuvauksissa valon puolesta ei tarvinnut murehtia, mutta tällöin kameran liikkeen pitäminen tasaisena ja lähennys/loitonnus olivat uusia haasteita. Myös kuvauspaikkojen tuomat haasteet (kylmä ilma, melu, autot) toivat oman mielenkiintoisen lisän kuvaamiseen. Ulkokuvaukset sujuivat melko kivuttomasti ja nopeaan tahtiin. Saatuamme viimeisen kohtauksen purkkiin jäi meidän elokuvaprojektimme joululoman ajaksi muhimaan.

Seuraava tapaamiskertamme oli siis vasta tammikuun puolella, jolloin tarkoituksenamme oli editoida elokuvaamme Jeminan luona iMovie -ohjelmalla. Itse olin kuitenkin vielä 17. tammikuuta Intian reissuni jälkeisessä vatsataudissa ja en valitettavasti päässyt osallistumaan. Muu ryhmäni päätti kuitenkin kokoontua, jotta projektimme etenisi eteenpäin. Ryhmän jäseneni kuitenkin informoivat minua, mitä he saivat aikaan ensimmäisellä editointikerralla ja olivat onneksi hyvin ymmärtäväisiä poissaoloni suhteen. Vaikka sairastuminen on erittäin ymmärrettävä syy olla poissa ryhmätapaamisista, ryhmätyöskentelyssä tulee aina huono omatunto, jollet pysty osallistumaan kaikkeen työskentelyyn ja tehtäviin. Erityisesti meidän kaltaisessa ryhmässä, jossa vallitsi hyvä ryhmähenki ja yhdessä tekemisen meininki. Ryhmäni sai erittäin paljon aikaan jo tällä editointikerralla ja jäljelle suurimmalti osin äänimaailman lisääminen ja erilaisten siirtymien viimeistelyt.

Seuraava editointikerta oli 24. tammikuuta ja työmme jatkui siis siitä, mihin ryhmäni oli viimeksi jäänyt. Valitsimme elokuvaamme sopivan taustamusiikin, joka aluksi tuntui hankalalta valinnalta. Musiikki tulisi kuitenkin vaikuttamaan paljon elokuvan tunnelmaan ja se saattaa johdatella katsojaa hyvinkin paljon. Tämän vuoksi musiikin valintaa piti pohtia tarkkaan. Lopulta päädyimme espanjalaisen musiikon XX kappaleeseen. Ensin vierastin valitsemaamme kappaletta sen espanjalaisen ja välimerellisen tunnelman vuoksi. Pohdin, että kuinka se sopisi elokuvamme talviseen ja suomalaiseen maisemaan, mutta kappaletta ja elokuvaa sovittaessa yhteen ja niiden pyörittely sai kuitenkin mielipiteeni muuttumaan. Musiikin rentous ja letkeys sopii elokuvan aamutunnelmaan ja muutamat kitarariffit tuovat mahtavia ääniefektejä tiettyihin kohtauksiin. Esimerkiksi koirankakkakohtauksen kohdalla on mahtavia kitarasärösointuja. Tämän kertainen editointikerta jäi lyhyemmäksi (n. 2 h) ja sovimme vielä viimeisen viimeistelykerran, jolloin tekisimme loppuviilaukset ja siloittelut.

Projektimme oli siis aika lyödä purkkiin 29. tammikuuta, jolloin sovitimme kappaleen elokuvaamme ja teimme viimeiset äänisäädöt. Elokuvamme nimi myös meni vaihtoon aivan viime hetkellä ! Elokuvamme projektinimi oli melkeinpä koko ajan Kaksi aamua, mutta itseäni kyseinen nimi ei tyydyttänyt. Kaksi aamua oli kovin tavallinen ja minusta liian oletettava. Editointityöskentelyn aikana itselleni heräsi espanjalaista elokuvamusiikkiamme kuunnellessa ajatus elokuvaprojektimme nimen muuttamisesta espanjankieliseksi. Kaksi aamua siis muuttui "Dos mananas" nimiseksi elokuvaksi. Espanjankielinen nimi tuo mielestäni elokuvaan enemmän mysteeriä, koska kaikki eivät välttämättä tiedä, mitä se tarkoittaa. Espanjankielinen nimi tuo myös yhteyden valitsemaamme musiikkiin. Näiden pienten hiomisten jälkeen saimme tyytyväisinä katsoa valmiin elokuvamme. Jokainen varmasti huokaisi syvään ptikän projektimme jälkeen, mutta se huokaisu oli myös hieman haikea. Yhteistyöskentelymme sujui mielestäni hyvin ja jokainen oli projektissa täysillä mukana. Uskon myös jokaisen olevan tyytyväinen lopputulokseen ja työskentelyymme. Tosin itseäni jäi harmittamaan, kun en pystynyt osallistumaan ensimmäiseen editointikertaan, jolloin muu ryhmä editoi elokuvaa monta tuntia. Tosin en kipeytymiselleni voinut mitään ja olin muilla kerroilla mukana. Tämä on niitä ongelmakohtia ryhmätyöskentelyssä, kun aikataulut eivät kohtaa tai tulee muita esteitä. Nämä kenties olivatkin projektin aikana suurimpia kohtaamiamme haasteita.

Elokuvaprojektimme sai loppuhuipennuksen keskiviikkona 6.2 Elokuvagaalassa Educariumilla. Pienellä vaivalla saimme hienon päätöksen projektillemme, joka kuitenkin vei useampia tunteja. Itseasiassa laskimme työtunteja kertyneen yhteensä 21 tuntia. Tuntimäärä on aika tarkalleen se, mitä työskentelyyn on opetussuunnitelmassa arvioitu menevän. Uskon työmäärän ylittyneen, ellemme olisi istuneet rauhassa 4 tuntia silloin kahvilassa ja pohtineet tarkkaan yhdessä toisiamme kuunnellen mitä haluamme tehdä. Tämä on myös tärkeä asia, kun tämänkaltaisia projekteja toteutetaan koulussa. Oppilaiden pitää kuunnella toisiaan ja huomioida muiden mielipiteet. Työskentely sujuu paljon mukavemmassa ilmapiirissä ja sujuvammin, kun kaikki ovat tietoisia ja tyytyväisiä sovittuihin ratkaisuihin. 

Tämänkaltainen pidempi projekti koulussa on oppilaille sekä opettajalle haastava. Helposti työtunnit kasvavat suuriksi ja joku ryhmän henkilöistä päätyy tekemään työn puoliksi yksin. Samalla opettajalla on kuitenkin mahdollisuus jakaa vastuuta oppilaille ja oman elokuvan tekeminen saattaa olla hyvin motivoiva tapa siihen. Työskentelyn aikana oppilaat oppivat ryhmätyötaitojen lisäksi paljon elokuvien suunnittelusta, toteutuksesta sekä esitysnäytöksen avulla myös voidaan pohtia elokuvan levitykseen ja kaupallistamiseen liittyviä kysymyksiä. Tämän kaltainen projekti voidaan helposti levittää oppiainerajat ylittäväksi tehtäväksi. Äidinkielessä voidaan kirjoittaa vuorosanoja ja kuvakäsikirjoitusta ja tutkia muuten elokuvia. Liikunnassa voidaan etsiä kuvauspaikkoja tai harjoitella vaikkapa elokuvassa toteutettavia "stuntteja". Musiikissa harjoitellaan äänimaailman luomista ja voidaan tutkia erilaisia elokuvamusiikkeja. Kaiken työskentelyn ei tarvitse siis rajoittua kuvataiteen tunneille ja tämän jälkeen opettajalle ylimääräisiksi ylitöiksi kotiin. Elokuvan tekemisestä voi saada mielenkiintoisen koko luokan tai useamman pikkuryhmän projektin kuten me teimme. Tämän kaltaisten projektien läpikäyminen on yleensä oppilaita kasvattava kokemus ja hyvin mieleenpainuva. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Elokuva-analyysi

1/2/2013

Kun kerrot käyttäneesi elokuvaa opetuksesi apuna, useimmiten ihmiset ajattelevat sinun olevan vailla omia ideoita ja että haluat päästä opetuksessa mahdollisimman helpolla. Mutta kuten opetuksessakin on laatueroja, on niitä myös elokuvissakin. Hyvän elokuvavalinnan avulla voit tuoda opetukseesi lisää tietoa oppikirjojen ulkopuolelta ja ennen kaikkea elokuvan katsominen on usein oppilaita motivoivaa. Ainakin minusta tämä kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta oppitunnille, kuin perinteinen "lukekaa sivut x-y ja kirjoittakaa tämä kalvo ylös" -oppitunnin rakenne. Mielestäni elokuvat siis kokevat edelleen aliarvostettua mainetta ja asennetta niiden opetusmahdollisuuksia ajatellen. 

Jos elokuvia käytetään opetuksen tukena, on myös tärkeää keskustella oppilaiden kanssa niiden sisällöistä sekä laadusta. Samalla opetetaan siis lapsia analysoimaan ja tulkitsemaan elokuvia. Tällöin lapset oppivat itse arvioimaan elokuvan sisältöjen paikkansapitävyyttä, elokuvan luotettavuutta, kontekstia sekä itse laatua. Oppilaiden tietoisuus elokuvista kasvaa ja näin he osaavat suhtautua kriittisesti ja arvioida niitä. Tämä minusta edistäisi elokuvien käyttöä opetuksessa ja samalla lapsen kuvanlukemisen taidot kasvaisivat.

Parhaiten näitä taitoja oppii tietenkin katsomalla elokuvia ja analysoimalla niitä. Opettaja ja oppilaat voivat ensin keskustella elokuva-analyysin tekemisestä ja käydä tunnilla läpi esimerkkejä erilaisista huomioitavista asioista. Me luimme taustamateriaaliksi Pertti Näräsen "Elokuva-analyysi luokkaopetuksessa", joka tarjosi mielestäni erittäin hyvän peruspaketin elokuva-analyysin teolle. Artikkelin lukeminen auttoi itseä kiinnittämään huomiota elokuvaa katsellessani erilaisiin asioihin ja arvioimaan niitä. Samoin tulkintoihin liittyvät ajatukset ja kysymykset laittoivat minut miettimään ja pohtimaan asioita elokuvan katselun aikana. Itse asiassa Näräsen artikkeli olisi hyvä lukea aina ennen elokuvan katsomista, sillä itsestäni tuntui, että syvennyin elokuvaan ja sen sanomaan paljon paremmin. Tällöin sain elokuvasta paljon enemmän irti. Myös taustatietojan etsiminen elokuvan jälkeen täydensi elokuvakokemustani ja ymmärrystäni elokuvasta.

Itseasiassa elokuva-analyysin teko osoitti minulle, kuinka liukuhihnamenetelmällä usein katson elokuvia. En pysähdy juurikaan ajattelemaan sen toteutuskeinoja, tulkitsemaan tai pohtimaan siitä herääviä kysymyksiä tai saatikka etsimään jälkeenpäin lisää taustatietoa elokuvasta. Kaikki nämä kuitenkin tekivät minun elokuvakokemuksestani kokonaisen ja toivottavasti myös jatkossa jaksan panostaa elokuvia katsellessani samanlaisesti kuin tässä tehtävässä.

Itse tein elokuva-analyysini japanilaisesta Kikin lähettipalvelusta, jonka olin nähnyt aiemmin, mutta olin ilmeisesti katsonut elokuvan juuri liukuhihnatekniikalla. Nimittäin elokuvan katsoessani en muistanut juurikaan elokuvan sisältöä ja kohtauksia, joten sen katsominen oli kuin uutta minulle. Elokuvan tekijä Hayao Miyazaki ja hänen elokuvansa ovat minulle tuttuja ja pidän hänen teoksistaan erityisen paljon. Halusin myös valita jonkin muun kuin Disney-elokuvan (joista kyllä pidän !) ja Miyazaki oli minusta erittäin hyvä valinta.

Lopuksi kirjoittamani analyysi Kikin lähettipalvelusta:

Japanin vastaus Disney -elokuville   

Disney on useiden vuosikymmenien ajan hallinnut lasten elokuvien markkinoita ja luonut useita mestariteoksia. Disneyn elokuvat ovat käsite, koska nykypäivänä melkein jokaisen sukupolven jäsen on nähnyt Disney -elokuvan ja tuntee niiden luonteen. Joskus kuulee jopa käytettävän adjektiivia ”disneymäinen”. Joillekin se voi tarkoittaa onnellista, joillekin ennalta-arvattavaa, laulupainoitteista tai lapsille tarkoitettua elokuvaa. Kuitenkin keskustelijoilla on melko samanlainen käsitys siitä, mitä kyseinen adjektiivi tarkoittaa. Disney on kaikille tuttu. Disney -elokuviin yhdistetään positiivisuus ja hyvyyden ylistys. Joskus Disneyn elokuvat saavat jopa moitteita liiasta pumpulimaisuudesta, eli asioiden pehmittämisestä ja realistisuuden karsimisesta. Elokuvat eivät haasta lapsia miettimään tai pohtimaan sankarin tekoja.

Sen sijaan Japanin Walt Disney, Hayao Miyazaki, sen tekee. Mielestäni hänen elokuvansa ovat ruokaa niin silmille kuin sielulle. Hayao Miyzaki ja hänen ystävänsä Isao Takahata perustivat  studio Ghiblin v. 1985, koska nämä kaksi taiteilijaa kokivat itsensä rajoitetuiksi muissa studioissa ja ainoana keinona päästä toteuttamaan itseään oli perustaa oma studio. Ghiblin työryhmä on pieni ja sen jokainen jäsen on tasavertainen. Vuosien saatossa studion budjetit ja aikataulut ovat venyneet, joka kertoo heidän halustaan pitää yllä korkeaa tasoa laadun ja sisällön suhteen. Sen he ovat myös mielestäni tehneet, sillä elokuvien taso on 80-luvulta lähtien pysynyt korkeana tai jopa noussut.

Kikin lähettipalvelu (1989) oli Miyazakin ja Ghiblin ensimmäinen katsojamenestys Japanissa, jonka jälkeen muut elokuvat ovat järjestään olleet myyntimenestyksiä. Elokuva on myös minun elokuva-analyysini valinta. Olen nähnyt Miyazakin muitakin elokuvia (Liikkuva linna, Henkien kätkemä) ja pidän hänen ajatuksia herättävästä tyylistään sekä kauniista piirrosjäljestä. Vasta elokuvan katsomisen jälkeen luin elokuvaan liittyviä taustoja ja sain tietää sen historiallisesta vaikutuksesta Miyazakin uralla. Miyazakin elokuviin sisältyy paljon merkityksellisiä kuvia ja tapahtumia, joita tulee osata lukea elokuvan ymmärtämiseksi. Lapsille näiden merkitysten ymmärtäminen tai huomaaminen voi olla haasteellista. Tällöin lapsi tarvitsee seurakseen aikuisen henkilön, jonka kanssa jakaa näitä kokemuksia ja kysymyksiä. Myös Kikin lähettipalvelu sisältää paljon piilotettuja viestejä ja metaforia, jonka vuoksi ajattelin sen olevan erittäin hyvä elokuva katsoa koulussa. Opettaja ja oppilaat voivat saada hyviä keskusteluja elokuvan kontekstuaalisista ja esteettisistä sisällöistä.

Seuraavaksi kerron omia tulkintojani ja havaintojani, jotka tein elokuvaa katsoessani. Näränen erottelee artikkelissaan Elokuva-analyysi kouluopetuksessa (1999) kaksi erilaista lähtökohtaa analyysin tekoon: kontekstuaalinen ja tekstuaalinen. Hänen kehittelemässä analyysimallissa edetään tekstuaalisen sisällön tarkastelusta kontekstuaaliseen. Itse noudatan myös tätä mallia omassa analyysissani.

Elokuvajuliste

Noitatytön tarina eurooppalaisessa miljöössä

Kikin lähettipalvelun päähenkilö on 13 -vuotias Kiki -tyttö. Kiki on noita ja noitien pitää 13 -vuotiaana viettää yksi vuosi omillaan. Kiki on luonteeltaan innostunut, eloisa ja peloton nuori tyttö, koska hän ei esimerkiksi ole lainkaan peloissaan joutuessaan lähtemään pois kotoa. Kotoa lähtiessään hän joutuu kuitenkin kohtaamaan itsenäistymiseen liittyviä haasteita ja vahvistamaan luottamusta itseensä. Esimerkiksi hän kohtaa syrjintää ja halveksuntaa, joka on melkein nujertaa hänet. Loppujen lopuksi hän voittaa nämä tuntemukset ja hän voittaa itseluottamuksensa takaisin.

Tämän kasvutarinan aikana hänen mukanaan kulkee mm. hänen paras ystävänsä Jiji, joka on kissa. Kiki ymmärtää hänen puhettaan, mutta ei kenenkään muun eläimen, joka on mielestäni mielenkiintoista. Kun Kiki melkein menettää noitavoimansa, myös hänen kykynsä ymmärtää Jijin puhetta katoaa. Tämä on elokuvassa merkittävä kohtaus ja jäi itsellenikin mieleen. Jijin läsnäolo myös vähenee elokuvan edetessä, mikä kenties kertoo Kikin aikuistumisesta. Kuten lapsillakin, Kikillä tosielämän ihmissuhteet lisääntyvät kasvaessa ja mielikuvitusystävät vähenevät. Jiji on todellinen hahmo, mutta kenties Kiki aiemmin kuvitteli ymmärtävänsä tämän puhetta? Tämä on oma tulkintani.

Muuttaessaan pois kotoa Kikin pitää löytää itselleen kaupunki, jossa viettää vuotensa. Uudessa kaupungissa hän tapaa ystävällisen leipuritädin Osonon, josta muodostuu Kikille eräänlainen äitihahmo. Hän tarjoaa Kikille ullakkohuonetta leipomon yläkerrasta ja auttaa Kikiä lähettipalvelun laittamisessa alulle. Tombo taas tuo elokuvaan romanttista vivahdetta, koska hän on suunnilleen Kikin ikäinen poika, joka ihastuu Kikin (luudalla) lentotaitoon ja luultavasti Kikiinkin. Elokuvassa seurataan Kikin kamppailua omien tunteidensa, joita hänellä on Tomboa kohtaan, kanssa.

Kiki ja Tombo

Merkittävä henkilö Kikin henkisen kasvun kannalta on Ursula. Ursula on nuori taiteilijanainen, joka asustelee yksin metsässä. Hän tekee suuren vaikutuksen Kikiin. Kikin melkein menettäessä noitavoimansa, Ursula valaa uskoa häneen: niin puhumalla kuin oman taiteensa kautta. Kiki on nimittäin otettu, kun Ursula on maalannut kuvan hänestä ensitapaamisen jälkeen. Hänen itsetuntonsa kohoaa, koska kokee olevansa jonkin niin hienon teoksen arvoinen. Uskon, että viisaiden sanojen tai taideteoksen lisäksi Ursulan esimerkki itsenäisestä naisesta  villin luonnon keskellä valoi uskoa nuoreen tyttöön.

Elokuvassa juoni etenee suoraviivaisesti ilman takaumia tai kuvaten montaa tarinaa päällekkäin. Elokuvassa keskitytään pelkästään Kikin tarinaan. Elokuvassa on vaikea hahmottaa ajankulua, koska vuodenajat eivät vaihtele tai muutenkaan ajasta ei juuri puhuta. Jotenkin katsojalle välittyy siis kuva, että kaikki tapahtuu todella nopeasti, koska tapahtumat seuraavat toisiaan. Koska kyseessä on kuitenkin kasvutarina, tämä on ristiriidassa elokuvasta välittyvään ajankuluun.

Tapahtumapaikat eivät elokuvassa juurikaan vaihtele. Alussa ollaan Kikin kotipaikassa, mutta siirtymän jälkeen pysytään kaupungissa tai sen lähialueella. Tosin tapahtumien paikat vaihtelevat korkeuden mukaan: välillä ollaan maan päällä ja välillä taivaalla. Kikin liitäessä taivaalla hän on omillaan. Taivas on hänen valtakuntaansa ja muut ihailevat hänen lentäessään luudallaan. Heti maan päällä hänen huokuva itsevarmuutensa, joka hänellä on luudan kanssa lentäessään, katoaa. Tämä kenties kuvaa hänen taisteluaan oman itsensä hyväksymisestä muiden joukossa. Miyazakin luomat maisemat, joita katsoja näkee Kikin lentäessä yläilmoissa, ovat kauniita. Miyazaki pääsee itseasiassa oikeuksiinsa, kun elokuvassa näytetään maisemakuvia meren rannasta tai kaupungista. Kaupunki on hyvin eurooppalainen ja Miyazaki kuvaa sen arkkitehtuuria hyvin tarkasti pienin yksityiskohdin. Itselleni juuri kaupunki ja sen tarkka kuvaus herätti kysymyksiä, kuinka tarkkaan japanilainen Miyazaki on osannut kuvata kaupunkia, joka on kuin suoraan Euroopan mantereelta? Seuraavaksi pääsenkin analyysin vaiheeseen, jossa pohdin juuri näitä kysymyksiä eli elokuvaan liittyvää kontekstia.

Mitä on tarinan taustalla?

Kikin lähettipalvelu on piirroselokuva kaikenikäisille. Elokuvan sisältö tarjoaa aineksia niin aikuisille ja kuin pienemmillekin katsojille. Kuten aiemmin mainitsin, itseasiassa nuoret katsojat saavat elokuvasta varmasti eniten irti aikuisen kanssa katsoessa ja keskustellessa. Miyazakin kuvainnollinen ohjaustyyli voi olla liian haasteellinen, jos lapsi ei vielä ole tottunut lukemaan viestejä ja symboleja kuten aikuinen on useita elokuvia nähneenä ja kulttuurisen ymmärryksen kasvettua.

Elokuva on Hayao Miyazakin ohjaama ja käiskirjoittama, mutta tarina perustuu alunperin japanilaisen Eiko Kadonon lastenkirjaan Majo no takkyūbin. Elokuva on ilmestynyt jo vuonna 1989 ja on Miyazakin omistaman Ghibli studion yksi tärkeimpiä teoksia, nimittäin Kikin lähettipalvelun jälkeen studion muut elokuvat on aina huomioitu mediassa ja ovat saavuttaneet mainetta. Kiki on edelleen tunnettu ja arvostettu elokuva ja edelleen ajankohtainen. Miyazaki on maininnut, että hän halusi kuvata itsenäistymiseen liittyviä aiheita elokuvassaan vakavasti ja tuoda esiin siihen nykypäivänä liittyvää monimutkaisuutta. Aiemmin nuoren kotoa lähtö ja taloudellisen itsenäisyyden saavuttaminen loivat pohjan myös henkisen itsenäisyyden saavuttamiselle. Nykypäivänä nuoret ovat kuitenkin tottuneita vieraisiin ympäristöihin ja taloudellisen itsenäisyyden saavuttaminen on helpompaa. Tämän vuoksi henkisen itsenäisyyden saavuttaminen on muuttunut ja kenties vaikeutunut. Sen sijaan, että nuoren täytyy irrottautua kotoa ja matkustaa kauas, nuoren täytyy matkustaa sisään omaan itseensä ja tutkia, mitä sieltä oikeasti löytyy. (www.kiki.fi)

Kikin henkisen kasvun tarinaa saadaan seurata kauniissa kaupunkimaisemissa, jotka ovat itseasiassa suomalaiseen silmään melko tuttuja. Kaupunki on selkeästi saanut esikuvansa jostakin eurooppalaisesta kaupungista. Eräässä kohtauksessa nähdään myös koivupuita ja Osono tarjoaa Kikille kaurapuuroa. Itseasiassa elokuvan suunnittelu alkoi Miyazakin ensimmäisen ulkomaanmatkan jälkeen. Hän oli matkustanut Ruotsiin tapaamaan Astrid Lindgreniä elokuvaoikeuksiin liittyen. Matkalla ruotsalainen luonto ja kulttuuri tekivät häneen vaikutuksen, joka näkyy elokuvassa. Ei ihme, että elokuvan villihanhet toivat mieleen Peukoloisen retket ja kyseisen tv-sarjan. Itselleni eurooppalainen kaupunkiympäristö ja elokuvan kieli (japani) aiheuttivat ristiriitaa. Pohdin, onko kahden eri kulttuurin yhdistäminen tarkoituksenmukaista? Halusiko Miyazaki siirtää tapahtumat eurooppalaiseen ympäristöön, jotta tarinaa ja sen ongelmia ei yhdistettäisi liikaa aasialaiseen kulttuuriin? Näin katsoja ymmärtää hänen haluavan kertovan, että samat ongelmat koskevat kaikkia nuoria naisia?

Koriko kaupunki

Miyazakille tyypillistä varmuutta

Minusta Miyazaki onnistuu elokuvassa tavoitteessaan. Ennen kaikkea elokuva on uskottava ja todentuntuinen, vaikka elokuvan päähahmo on noita. Miyazaki ei kuvaa Kikin itsenäistymistä yksinkertaisesti vaan tuo esiin siihen liittyviä monia haasteita. Elokuvassa Kikin pitää muuttaa uuteen kaupunkiin, tehdä omia valintoja, saavuttaa taloudellinen itsenäisyys, löytää omat vahvuutensa ja ennen kaikkea uskoa omaan itseensä ja kykyihinsä. Elokuva olisi siksi mielestäni mainio valinta katsoa alakoulun vanhimpien oppilaiden kanssa, jotka ovat siirtymässä yläkoulun puolelle. Uuteen ympäristöön ja maailmaan siirtyminen herättää varmasti oppilaissa samoja kysymyksiä, joista voi olla helppo keskustella elokuvan kautta.

Kikin kähettipalvelu on myös oiva elokuva pohdittaessa monikulttuurisuutta. Miyazaki on itse japanilainen, mutta elokuvan tapahtumien paikkana toimii eurooppalainen tai länsimainen ympäristö. Miyazakin piirrosjäljessä on kuitenkin paljon vaikutteita japanilaisesta animesta. Esimerkiksi henkilöiden ruumiinrakenne ja kasvojen piirteet ovat animehahmoille tyypillisiä. Opetuksessa olisi mielenkiintoista oppilaiden kanssa  poimia näitä erilaisia monikulttuurisia viestejä ja merkkejä elokuvasta ja pohtia, miten ne vaikuttavat elokuvan tulkintaan ja katsomiseen. Itse kerroin elokuvan kahden eri kulttuurin sekoittumisen herättäneen ristiriitaisia katsomiskokemuksia ja herättäneen kysymyksiä sen tarkoituksenmukaisuudesta. Siksi pohdin, olisiko elokuvakokemukseni ollut kovin erilainen, jos olisin katsonut elokuvan suomen kielellä?

Miyazaki onnistuu elokuvassaan herättelemään katsojaa niin teknisillä kuin sisällöllisillä ratkaisuilla. Välillä hän antaa katsojan levätä ja vain ihailla hänen piirrosjälkeään. Katsojan silmä lepää, kun hän katselee edessä aukeavaa kaupunkia ja näkee pienen noitatytön liitelevän yläilmoissa. Kohtaukset ovat kauniita ja Miyazakin herkkä piirrosjälki sopii tarinaan, joka kertoo hennon ja  nuoren naisen kasvusta aikuiseksi. Kiki on kenties itsestään epävarma, mutta Miyazakin työskentelyssä näkee, että hän ei ole. Hänen teoksestaan uhkuu varmuus ja hänen oma tyylinsä. Elokuvassa ei ole myöskään menty oikoteitä vaan Miyazaki on pohtinut tarkkaan jokaisen juonenkäänteen ja kuvan, jonka hän haluaa elokuvaan. Tämä itsevarmuus ja itsetuntemus on tuottanut käsitteen Miyazakin -elokuvista ja niihin yhdistettävästä laadusta. Kenties pian kieleen ilmestyy myös adjektiivi ”miyazakimainen”.

Esimerkki Miyazakin herkästä ja tarkasta tyylistä

Lähteet:

Pertti Näränen: Elokuva-analyysi luokkaopetuksessa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kikin_l%C3%A4hettipalvelu

www.kiki.fi

Valokuvaparit

Keskiviikko 7/11/2012

Mediailmaisun kurssilla tavoitteenamme on saada hyvät perustiedot ja -taidot mediailmaisusta ja sen muotojen analysoinnista. Kurssilla keskitymme valokuvien ja elokuvien tarkasteluun. Valokuvaukseen liittyvä, koko kurssin ajan kestävä tehtävämme oli tutustua valokuvaukseen omatoimisesti kantamalla kameraa mukanamme ja ottamalla mahdollisimman paljon kuvia. Tarkoituksena ei tietenkään ollut kuvata asioita harkitsemattomasti vain räpsimällä siellä täällä vaan kävimme myös heti kurssin alussa läpi valokuvaukseen liittyviä perusasioita. Kuvia otettaessa meidän tuli harjoitella näiden perusasioiden (sommittelu, rajaus, valo) kokeilua ja kenties kehittyä käyttämään niitä. 

Torstai 31/1/2013

Tehtävä kesti koko kurssin ajan, joten meillä oli aikaa toteuttaa tehtävää joululoman ajan. Itse matkustin joululomalla Intiaan, joka sopi minulle enemmän kuin hyvin. Pidän valokuvaamisesta, mutta valitettavasti valokuvaan useimmiten vain ollessani reissussa kuten useat muutkin tavalliset tallaajat.  Matkoilla ollessani olen kuitenkin toivonut omaavani paremman silmän tai itseasiassa taidon vangita oikeanlaisen tunnelman ja tarinan kuvaani. Olen siis jo aiemmin pohtinut näitä asioita, mutta kyseisen tehtävän kautta sain tietää oikeanlaisista käsitteistä ja keinoista, kuinka valokuvia voidaan ottaa. Olin siis innostunut tehtävästä ja mahdollisesta kehittymisestä siinä. Olen nimittäin myös pohtinut paremman kameran hankkimista (itselläni on tällä hetkellä Olympus D-720), mutta hankinta olisi kuitenkin arvokas ja siksi harkittava tarkkaan. Ensin haluaisin oppia tietämään valokuvauksesta enemmän ja myös syventämään harrastustani. Tämän jälkeen parempien välineiden hankinta on luultavasti ajankohtaista.

Valokuvaparini valikoitui melko helposti, sillä jo reissussa tiesin, mitä kuvia käyttäisin tehtävässä. Kotona kuitenkin kaksi kuvaa meni vaihtoon, kun muistin ottaneeni aiemmalta reissultani kaksi valokuvaa, jotka sopivat kuin nenäpäähän kyseisen tehtävänannon kanssa.  Niiden laatu ja toteutus olivat myös Intia-vaihtoehtoja onnistuneempia, joten myös tämän vuoksi kuvat valikoituivat kuvasarjaani. Kaikki kuvat ovat siis matkoiltani ja olen profiililtani reissukuvaaja. Tämän vuoksi myös valokuvaparieni kuvasarjan nimeksi tuli "Matkalla". Yksinkertaisesti. Kuvat vievät minut ja katsojan matkalle kyseiseen kulttuuriin tai kenties uusiin maailmoihin, jotka riippuvat katsojasta ja hänen mielikuvistaan. Kuvasarjan ulkoasun suunnittelin melko yksinkertaiseksi ja pelkistetyksi, koska halusin antaa kaiken huomion itse kuvalle. Ylimääräiset efektit ja härpäkkeet olisivat voineet muuttaa kuvan lukemista.

Kuvasarjassani tutkin valokuvan keinoista neljää - valoa, perspektiiviä, rajausta ja sommittelua. Ensimmäiseksi esittelin erilaisen valon käyttöä valokuvassa. Two generations kuvassa käytän myötävaloa, joka tosin saapuu hieman takaoikealta. Valo kuitenkin valaisee kuvan perheen kokonaan. Perhe oli erittäin iloinen ja avoin luonteeltaan ja halusin tämän tunteen heistä välittyvän myös katsojalle. Myötävalon avulla sain valoisan ja avaran tunnelman välittymään parhaiten.

Two generations - Udaipur / Intia

 Valokuvaparissa eli Fading power of KL olen taas vastavalon avulla pyrkinyt kohdistamaan katsojan katsetta kohti moskeijatornia ja tuomaan omaa mielikuvaani laskevan auringon hiipuvasta voimasta symboloiden islamin uskonnon hiipuvaa voimaa monikulttuurisessa Kuala Lumpurin kaupungissa. Kuvaamalla vastavaloon kamera tallentaa auringonsäteet mielenkiintoisella tavalla ja sen luoma tehokeino on joissakin tapauksissa hyvin toimiva. Useimmiten vastavaloon kuvattuna etualalla olevat henkilöt ja rakennukset näkyvät silhuetteina. Omassa kuvassani tämä ei toteudu niin voimakkaasti, mutta on hyvin yleinen keino saada vain henkilöiden ääriviivat esiin.

Fading power of KL - Kuala Lumpur / Malesia

Seuraavassa valokuvaparissa esittelin eri perspektiivien käyttöä. Alice in the Wonderland on sammakkoperspektiivistä otettu kuva Oatway Flyn kansallispuistosta. Sammakkoperspektiivi saa katsojan tuntemaan itsensä pieneksi muurahaiseksi maanpinnalla. Perspektiivin avulla voidaan siis luoda illuusio katsojalle siitä, että hän on yhtäkkiä kutistunut kuin Liisa Ihmemaahan saapuessaan. Oksien välistä paistava vastavalo tuo kuvaan myös lisää mystisyyttä ja taianomaisuutta, joka lisää kuvan satumaista tunnelmaa, jota kuvallani hain. Tämä kuva on siis otettu jo aiemmin ennen tehtävänantoa, mutta selkeästi olen tietoisesti halunnut käyttää kuvassa sammakkoperspektiiviä.

Alice in the Wonderland - Oatway Fly / Australia

Katsojalle voi myös luoda illuusion siitä, että hän pääsee seuraamaan asioita kuin lintu taivaan kannella. Tällöin kuvaaja kuvaa kohdetta ylhäältä alaspäin ja tätä kutsutaan lintuperspektiiviksi. Oma kuvani Design market on Delhin kaduilta otettu kuva. Itse olen korkean rakennuksen katolla ja olen kuvannut alhaalla olevia markkinoita. Itseäni kuvassa kiinnostavat selkeät muodot ja järjestelmällisyys, jotka syntyvät juuri lintuperspektiivin ansiosta. Jos kävelisin alhaalla kadun tasolla, tunnelma olisi aivan eri. Kaduilla vallitsisi kaaoksen tunnelma ja ihmisiä tuntuisi olevan joka puolella. Tämä on juuri mystinen puoli minusta Intiassa. Kaikki tuntuu kaaokselta, mutta silti tämä valtaisa maa toimii. Kenties asioita pitäisikin välillä siirtyä tarkastelemaan kauempaa - lintuperspektiivistä tai yleisemmällä tasolla - niin asiat näkyvät selkeämpinä. Kuten Design market kuvassa. 

Design market - Delhi / Intia

Viimeisessä kuvaparissa tarkastelin sommittelun ja rajauksen käyttöä. Lisäksi päätin kokeilla kuvien muokkaamista ja siinä käytin Gimp -kuvanmuokkausohjelmaa, jonka latasin internetistä. Kuvaparin ensimmäisessä kuvassa Above. olen pyrkinyt luomaan katsojalle mielikuvaa kaupungin ylle kiivenneistä miehistä, jotka ovat kaiken yläpuolella. Vain yläpuolella oleva lintu on heidän yläpuolellaan. Jätin siis kuvanottohetkellä jo tarkoituksellisesti paljon tilaa taivaalle. Rajasin kuitenkin osan kuvasta pois, jotta kuvasta syntyi laajakuvamainen. Minusta tämä toi jonkinlaista panoraamamaista ja jatkuvuuden tuntua kuvaan. Kuvan muokkasin myöhemmin mustavalkoiseksi, jotta se toimi hyvänä kuvaparina värikylläiselle Sunburnille. Itse olen kuvan muokattuun versioon todella tyytyväinen ja yllättynyt jopa lopputuloksesta. Useat Delhin kuvistani nimittäin näyttävät rakeisilta ilmassa olevan saasteen vuoksi. Tässä kuvassa rakeet kuitenkin loivat hienon efektin kuvaa muokattaessa ja minusta se toimii hyvin.

Above. - Delhi / Intia

Viimeisessä kuvassa taasen punainen väri leiskuu ja tuo voimakkaan tunnelman kuvaan. Jo alkuperäisessä kuvassa punainen väri oli melko voimakas, mutta halusin korostaa sitä entisestään ja lisäsin punaisen värin kirkkautta ja muuntelin myös muuten kuvan kirkkautta ja kontrastia Gimpin avulla. Sunburned on vastakohtainen kuva muutenkin Abovelle, sillä kuva on täynnä tulisen punaisia chilejä, jotka täyttävät suurimman osan kuvatilasta. Vain kuvan etuosassa on hieman tyhjää tilaa. Kuva on myös otettu hyvin läheltä toisin kuin vastaparinsa ja etualalla olevia chilejä voi melkein koskettaa. Pidän tästä valokuvatyylistä, jossa kuvaaja on mennyt niin lähelle, että katsoja voi melkein haistaa kuvassa olevien chilien tuoksun.

Sunburned. - Hampi / Intia

Itse uskon kurssilla oppineeni valokuvauksesta hieman, mutta en ehkä niin paljon kuin toivoin. Kuten useilla muillakin kursseilla käytävää asiaa on niin paljon, että paljon asioita jää itseopiskelun varaan. Näin kävi myös tällä kertaa, mutta silloin voin soimata asiasta itseäni. Tosin kaikkea ei myöskään aina voi jättää opiskelijoiden varaan vaan olisin toivonut enemmän opetusta ja syventymistä aiheeseen. Aihe oli kuitenkin itseäni kovasti kiinnostava ja olisin varmasti halunnut kuulla oppeja valokuvataidetta tehneeltä henkilöltä. 

Koulussa tehtävä toimii varmasti hyvin ja se voidaan toteuttaa usein eri tavoin: ryhmässä, yksin, pareittain, omalla ajalla, tunnilla .. Se minusta oli hyvää, että pelkkien valokuvien katselun lisäksi saimme mahdollisuuden ottaa itse paljon kuvia ja käyttää niitä. Tämä motivoi tehtävään ja kun sitä sai toteuttaa omalla vapaa-ajalla sai myös ottaa itseään kiinnostavista aiheista kuvia.

Asetelma grafiikalla

Kurssin toisena suurena työnä teimme grafiikkaa. Samalla harjoittelimme asetelman tekemistä. Tehtävämme oli luoda asetelma jostakin henkilöstä kertovista esineistä. Esimerkiksi saatoimme ottaa omasta itsestämme, äidistä tai hyvästä ystävästä kertovia esineitä. Itse otin omaan mummiini liittyviä esineitä: kirjan, huivin ja mummilta lahjaksi saadun kaulakorun. Tuomalla esineitä, joilla on jokin merkitys, herätti jälleen enemmän mielenkiintoa tehtävää kohtaan. Luokassa olevien esineiden käyttö ei olisi kenties ollut niin merkityksellistä. Myös koulussa voi pyytää oppilaita tuomaan heille tärkeitä esineitä mukaan, kun tehdään asetelmia.

Oma asetelmani

Teimme tuoduista esineistä asetelma, jonka jäljensimme kalvosta tehdylle kehykselle. Tämä oli itselleni uusi ja mielenkiintoinen tapa jäljentää todellisuutta. Luulin keinon ensin olevan helpompaa kuin se itseasiassa oli. Kalvon pitäminen paikallaan oli haastavaa ja jälki ei ollut kovin tarkkaa. Tämän jälkeen jäljensimme ja suurensimme kalvolle tehdyn työn paperille. Tässä kohtaa minun olisi pitänyt tehdä suurempi suurennos tulevaisuutta ajatellen. Myöhemmin teos nimittäin jäljennettiin grafiikkalevylle ja työstö oli paljon haastavampaa, kun piti työstää pientä ja pikkutarkkaa jälkeä. Mutta tästä opittiin kantapään kautta !

Kalvolle jäljennetty työ

Grafiikkalevylle jäljennettäessä on erityisen tärkeää muistaa (vielä ekstrapainotus oppilaiden kanssa), että levylle kaiverrettava kuva on tehtävä peilikuvana. Oppilaiden kanssa on myös erityisen tärkeää käydä läpi, mihin osaan kaiverrusta tulee väriä ja mikä jää paperin väriseksi. Tässä kohtaa ei voi toistaa liian monta kertaa, sillä opettajamme toisti asiasta meille useamman kerran ja silti aikuiset ihmiset joutuivat hahmottelemaan asiaa itselleen hyvin pitkään. Voin sanoa allekirjoittaneen joutuneen tekemään itsekin asiaa useamman kerran !

Itse muistan grafiikan teon olleen työn ja tuskan takana yläkoulussa. Paksu linolevy ja tylsät välineet aiheuttivat kyyneleen, jos toisenkin sekä muutaman veripisaran. Itselleni ei suurempia haavereita sattunut, mutta tämä on myös huomionarvoinen seikka muistaa. Yleensä kuvataiteen opetuksessa ei tarvitse pelätä oppilaan fyysisen turvallisuuden puolesta, mutta linolevyä kaiverrettaessa oppilas voi pahimmassa tapauksessa tehdä itselleen haavan valtimon tai tärkeiden hermoratojen kohdalle. Varovaisuus siis ennenkaikkea ! Kaivertaminen tulee tapahtua aina itsestä pois päin ja ajatuksella.

Tälläkin kertaa kaivertaminen ja erityisesti pienen ja yksityiskohtaisen jäljen tekeminen tuotti enemmän tuskaa kuin nautintoa. Tällä kertaa aion ihan rehellisesti myöntää, että kyseinen tekniikka ei ollut mieluinen. Työn jäljen lopullisuus myös aiheutti hiusten halkomista, kun jälkeä ei voinut korjata. Koitin kuitenkin korjata asennettani työn aikana ja malttaa tehdä työn huolellisesti loppuun. Tyytyväinen työhöni en ole lainkaan, mutta työskentelyn aikana tuli opittua paljon grafiikan teosta. Harjoitustyö ei siis todellakaan mennyt hukkaan, vaikka oma työskentely ei nautinnollista ollut. Onneksi lopullinen lopputulos painannan ja kehysten kanssa näytti ihan siedettävältä lopputulokselta. Koevedoksia tein useimpia ja päädyin lopulta Japanin paperille tekemääni vedokseen.

Kehystetty työ

Lopulliset työt luokassa olivat upeita ja opiskelijakaverini olivat keksineet hienoja ja hyviä ratkaisuja. Oli mukava nähdä muiden onnistuneita teoksia. Grafiikan teko on kuitenkin hyvin hauskaa ja aion varmasti pyrkiä toteuttamaan sitä omassa opetuksessani myöhemmin. Esimerkiksi kokeilin heti sijaisuutta tehdessäni yksinkertaisempaa grafiikan tekoa. Tässä levylle asetetun maalin päälle laitetaan jokin kuvio, jonka päälle painetaan taustapaperi. Tästä syntyy helppo ja yksinkertainen grafiikan teos, joka on helppo toteuttaa ilman ihmeellisempiä välineitä. Tämä grafiikan toteutuskeino innosti itseä enemmän ja aion varmasti myöhemminkin tehdä oppilaiden kanssa samalla tekniikalla töitä.

Oppilaiden kanssa toteutettu yksinkertaisempi grafiikan työ

Työt arvioimme jälleen kaikki yhdessä töistämme keroten ja toisten töitä kommentoiden. Oli mukava ja mielenkiintoista kuunnella työn tekijöiden näkemyksiä ja tarinoita töiden taustalla. Itse arvostelin omaa työtäni melko raa'alla kädellä, mutta oli mukava kuulla muiden kannustavia mielipiteitä. Teimme myös omasta työstämme analyysin niin, että kirjoitimme sen tarinamuotoon. Tämä oli uudenlainen tapa tehdä analyysia ja mielestäni hyvin hauska ja kenties syvällisempään analysointiin johdatteleva. Olisin mielelläni halunnut lukea muiden analyyseja, mutta toisaalta oma analyysini oli myös niin henkilökohtainen, että en tiedä haluaisinko muiden lukevan sen. Ehkä kaikkea ei tarvitse paljastaa kaikille.

Ihmisen piirtäminen

Ihmisen piirtäminen on aina tuntunut itsestä vaikealta ja haastavalta. Aloitimme työskentelyn alakoulusta tutulla tavalla jakamalla vartalon samankokoisiin osiin. Jokaisen osan pituus voidaan esimerkiksi katsoa ihmisen pään tai pään ja kaulan yhteisen pituuden mukaan. Käytimme kurssikaveriamme apuna vartalon mittailussa ja mallina. Teimme lyijykynällä nopean luonnoksen paperille ja pyrimme havainnoimaan ja mittaamaan kaveriamme mahdollisimman tarkkaan. Edelleen mittasuhteiltaan oikeanlaisen ihmisen piirtäminen oli mielestäni haastavaa. Erityisesti käsien mitta ja kuinka pitkät ne ovatkaan, on paljaalla silmällä vaikea hahmottaa.

"Malli"-ihminen

Kun olimme tutkineet ihmisvartaloa ja sen mittasuhteita tarkemmin, siirryimme croquis-piirrosten tekemiseen. Croquis on nopeasti elävästä mallista tehty piirros. Teoksia tehdään yleensä myös useita, koska malli vaihtaa asentoaan ja tosiaan aika on lyhyt. Croquista tehdessä tärkeää on havainnointi ja oleellisen saaminen kuvaan. Croquis voi olla lopullinen tai luonnosteos. Me teimme croquista niin, että jokainen opiskelija meni vuorollaan ringin keskelle ja otti asennon, jonka muut tallensivat. Työskentelyn aikana vaihtuivat mallin mukana myös välineet ja paperi, jolle luonnokset tehtiin. Luonnoksen tekemiseen käytettävä aika myös lyheni harjoituksen aikana. Harjoitus oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja välillä haastava. Joskus eri tekniikan käyttö tuotti hankaluuksia tai vei aikaa totutteluun. Juuri kun oppi tekniikan aika loppui ja tilalle tuli uusi malli. Tämä kuitenkin auttoi siinä, että pyrki samantien havainnoimaan luonnostelun kannalta tärkeitä ja oleellisia seikkoja. Uskon kyseisen työskentelytavan olevan alakoulussa myös toimiva ja oppilaiden mielestä innostava. Tämä työskentelymuoto saattaa innostaa kaikkia oppilaita kokeilemaan helpommin ihmisen piirtämistä, koska lopputuloksen ei tarvitse olla niin yksityiskohtainen ja realistinen.

Croquis (10 min, 6 min, 4 min, 3 min)

Nyt olimme keskittyneet ihmisen tarkkaan ja todenmukaiseen kuvaamiseen. Viimeiseksi tehtäväksi saimme toteuttaa kuivapastelleilla kuvan ihmisestä, joka kertoo ajastaan tai tavasta ajatella ihmistä. Aihe vaikutti erittäin mielenkiintoiselta ja innostavalta, mutta loppupeleissä aiheen keksiminen oli vaikeaa. Lähdin pohtimaan nykyihmisen kuvausta ajatuskartan avulla. Kirjoitin keskelle sanan "nykyihminen" ja lähdin siitä vetämään itselleni mieleentulevia ajatuksia nykyihmiseen liittyen. Mieleeni tulivat esimerkiksi sanat kiireinen, haaveilija, epävarma ja alaston. Selailin aikakauslehtiä saadakseni kenties inspiraatiota ihmisen kuvaamiseen ja eräs Gloria-lehdessä ollut shampoomainos pisti silmään. Kuvassa oli nainen kuvattu takaapäin hiukset auki selkä paljaana. Itselleni välähti, että tässä on oma ideani ja lähdin tekemään kuvan pohjalta luonnoksia. Itse en kuitenkaan halunnut tuoda työssäni esiin alastomuuden teemaa vain fyysisenä ominaisuutena vaan myös henkisenä. Ihmisten pitäisi kertoa ja paljastaa itsestään nykypäivänä kaikki, mutta ei kuitenkaan liikaa. Työpaikoilla, mediassa ja koulussa pyydetään kaikkia jäseniä olemaan avoimia ja rehellisiä, mutta usein kun joku tekee tämän, hän saa vastaukseksi pitkiä katseita tai nuhtelua.

Hahmottelin ensin luonnospaperille, jonka lähdin työstämään työtä suuremmalle paperille vaalean kuivapastelliliidun kanssa. Myöhemmin siirryin tummempaan liituun. Aluksi jätin työn luonnomaisen näköiseksi kuvaksi, mutta opettajan kanssa käytyjen rajaus- ja värikeskustelujen jälkeen viimeistelin työni muuttamalla rajausta ja lisäämällä taustalle ruskean sävyä. Harvoin opettajalla on mahdollisuus näin päästä kiertämään ja katsomaan oppilaiden töitä antaen yhtä pitkään palautetta ja ideoita työskentelyyn. Tällä kertaa tämä toteutui ja yhteisen keskustelun jälkeen mielestäni opettajan antamat ideat toimivat hyvin ja paransivat työn laatua. Tekniikkana kuivapastelliliidut ovat mielenkiintoisia varsinkin ihmisen kuvaa tehtäessä. Koska jäljestä ei saa yhtä tarkkaa kuin lyijykynästä, tämä asetti omia haasteita. Varjostuksien ja värisävyjen tuomiseen ylös työstä tekniikka on kuitenkin hyvä toimiva.

Valmis työ

Oppilaiden kanssa on hyvä ja tärkeää käydä läpi ihmisruumiin piirtämistä, koska se kehittää oppilaiden havainnointikykyä ja oppilaan tuntemusta omasta kehostaan myös. Oppilaiden kanssa ihmisen piirtämistä voidaan toteuttaa usealla eri tavalla omaan luokkaan sovitettuna. Ihmisestä voidaan piirtää pelkät kasvot, ruumis, jalat tai eri asentoja. Työt voidaan toteuttaa koko ryhmänä esim. croquis-piirroksina kuten me teimme, paritöinä piirtämällä pari tai sitten yksilötyöskentelynä. Toteutustavalla ei ole väliä, kunhan oppilaat harjaannutetaan havainnoimaan vartalon muotoja ja mittasuhteita. Oppilaille ihmisruumiin tutkiminen on varmasti mielenkiintoista ja ruumiinosien mittasuhteet tuovat varmasti monia yllätyksiä.

Maisema - akvarellimaalausta

Akvarellimaalausta eli kansankielellä vesivärimaalausta toiset inhoavat ja toiset vihaavat. Itse olen vasta myöhemmin innostunut akvarelliväreistä, sillä nuorempana ja varsinkin pienenä peruskoulussa niillä tekeminen vaati liikaa aikaa ja kärsivällisyyttä. Pienempänä oli myös tapana tehdä aivan pientä muurahaisen jätöksen kokoista tihrustusta, jonka värittäminen akvarelliväreillä todellakin olisi vaatinut todella suuret ellei toisetkin hermot.

Akvarellivärejä käytetään todella usein maisemakuvien tekemisessä. Akvarelleilla saatetaan myös usein tehdä vain tausta, kuten taivas tai vihreä nurmi, koska sen avulla saadaan tehtyä helposti tasaisia, mutta eläviä pintoja. Myös meidän seuraavana tehtävänä oli tehdä akvarelliväreillä perinteinen maisemamaalaus akvarellipaperille. Akvarellipaperi on selkeästi muita aiemmin käyttämiämme papereita paksumpaa ja (en tiedä onko oikea sana käyttää) huokoisempaa. Akvarellipaperin käytössä on se mielenkiintoista, että se yleensä kastellaan läpikotaisin tai jopa liotetaan vedessä yön yli ennen kuin sille ryhdytään maalaamaan. Itseäni tämä vaihe epäilytti kovasti ja kysyin useilta opiskelukavereilta asiasta useaan kertaan ennen kuin uskalsin kastella paperini juoksevan veden alla. Kastelun jälkeen paperi pingotetaan maalausalustaan, jonka jälkeen sen pitäisi pysyä suorassa alustassa. Itselläni tämä ei kyllä toiminut, vaan paperi lähti kupruilemaan. Pyrin laittamaan paperin mahdollisimman tiukasti kiinni alustaan, mutta ilmeisesti olisin saanut laittaa sen vielä tiukempaan.

Pingotettu työ

Kupruilussa on se huono puoli, että väri lähtee seikkailemaan pitkin työtä ja saattaa sekoittua ei-halutulla tavalla muihin väreihin. Värien sekoittuminen saattaa akvarellimaalauksissa olla myös tarkoituksenmukaista.  Omassa työssäni halusin myös kokeilla kyseistä tekniikkaa ja osittain se onnistui ja osittain ei. Erityisesti kirkosta levinnyt ruskea väri aiheutti välillä päänvaivaa ja jouduin korjaamaan sitä useamman kerran. Maisemani kirkko on Turun kuuluisa Tuomiokirkko. Eräänä päivänä, kun kävelin koululle päin, pysähdyin matkalla ihastelemaan jokirannasta näkyvää rakennusta ja päätin haluavani Turun tunnetuimman monumentin maalaukseeni.

Maisema, josta työni tein

Kuvassani kirkko ei ole kuitenkaan näkyvimmässä osassa vaan edessä oleva pensas. En tiedä pensaan nimeä, mutta sen valkoiset pienet mykyset olivat mielestäni niin ihastuttavannäköisiä keskellä harmaata syyspäivää, että halusin ne ehdottomasti myös mukaan maalaukseeni. Jätin kyseiset marjat maalaamatta ja tämän toteuttaminen oli myös hyvin hankalaa. Osa piirtämistäni marjoista itseasiassa "katosi" värin leviämisen vuoksi, mutta onneksi suurin osa säilyi työssäni.

Lopullisessa työssäni olen tyytyväinen juuri maalaamaani pensaaseen ja sen marjoihin. Olen myös melko tyytyväinen puihin ja muuhun luontoon, mutta kirkon toteutus ei onnistunut. Maalausvaiheessa yksityiskohdat eivät onnistuneet ja kirkko näyttää pikku lapsen tekosilta. Olen siis työhöni osittain ja osittain en tyytyväinen.

Valmis työ

Akvarellivärien kanssa työskentely oli mielestäni kuitenkin mieluista puuhaa ja sen arvoituksellisuus kiehtovaa. Joskus villisti käyttäytyvät värit saivat aikaan paremman lopputuloksen kuin olin kuvittelut. Toisaalta ne tarjoavat myös haastetta, koska värien leviämistä ei voi ennakoida. Lasten kanssa akvarelliväreillä voidaan työskennellä jo alkuluokista lähtien sekä kokeilla eri tekniikoita kuten märkää märälle tai kuivaa märälle. Akvarellivärit kuuluvat myös perustekniikoihin ja niiden käyttöä on hyvä myös siksi harjoitella lasten kanssa jo alusta lähtien. Akvarellivärit sopivat myös hyvin erilaisiin värikokeiluihin ja sekatekniikoihin taustojen tekemiseksi, joten se on myös hyvin monikäyttöinen tekniikka.

Lavastettu digikuva

Maanantai 12/11/2012

Valokuvauksen tutkiminen mediailmaisun kurssillamme sai jatkoa lavastetun ja lavastamattoman kuvan tutkimisella ja tuottamisella. Ensin kävimme läpi kuuluisien valokuvaajien tekemiä valokuvia. Kävimme läpi mm. Arno Rafael Minkkisen sekä Pierre&Gillesin ottamia teoksia. Ensin mainittu on kuuluisa suomalainen ja arvostettu valokuvaaja, jonka otokset vaikuttivat erityisesti itseeni paljon. Minkkisen oman kehon kuvaukset ovat hämmästyttäviä ja hänen kehontuntemus on huikeata. Kyseisten edellämainittujen herrojen valokuvat ovat selkeästi taidetta, mutta tunnilla opettaja herätteli meille hyvän kysymyksen: mikä tekee valokuvasta taidetta? Tämä on varmasti hyvä kysymys käydä myös peruskoulussa oppilaiden kanssa läpi. Oppilaat itse tuottavat älypuhelimiensa kanssa jopa kymmenia kuvia päivittäin, mutta miksi niitä ei välttämättä lueta taiteeksi? Taideavalokuvien takana on jokin intentio eli tarkoitus. Myös hyvään valokuvaukseen pätevät tietyt säännöt ja "normit", jotka usein toteutuvat hyvässä valokuvassa. Toisaalta, täytyy myös olla ammattilainen, jotta osaa rikkoa näitä normeja, niin että siitä syntyy taidetta.

Minkkisen ja Pierre&Gillesin kuvien katselun jälkeen oli meidän vuoromme. Sanotaanko, että rima oli omassa päässäni asetettu melko korkealle. Tarkoituksena ei tietenkään ollut luoda mitään samankaltaisen laatuisia teoksia vaan omia kokeiluja. Kuvat sai ideoida joko yksin tai ryhmän kanssa. Tarkoituksena kuitenkin oli, että jokaisella oli kaksi valokuvaa demokerran jälkeen. Toinen lavastettu, toinen lavastamaton. Ryhmämme toimi melko hyvin ja ideoimme useita kuvia yhdessä ja jotkin kuvat toteuttiin joidenkin ryhmän jäsenten omista ideoista. Kuvien ideointi ja toteutus oli mielenkiintoista ja ryhmäläisten ideoista ja ehdotuksista sai paljon omiin valokuviinsa. Joku ryhmän jäsenistä tiesi enemmän valokuvauksesta, joka auttoi muita kuvien tekemisessä. Toinen taas huomasi hyvän valon suunnan, joka avusti myös. Hyvää vertaisoppimista siis ! Tämä kannattaa muistaa, kun valokuvausta harjoitellaan oppilaiden kanssa. Erityisesti vanhempien oppilaiden joukossa saattaa jo olla valokuvauksesta kiinnostuneita ja harrastaneita oppilaita, jotka voivat toimia "apuopettajina" kuvaamisessa. Tämä motivoi niin opettaja-oppilasta kuin muitakin oppilaita.

Omat kuvani otin ulkona. Yksi ryhmämme jäsenistä asteli ulos lukemaan kirjaa keskelle koulun pihaa. Halusin kuvata tämän valkoiseen pukeutuneen pysähtyneen henkilön keskelle kiirehtiviä ihmisiä. Tarkoituksena oli kuvata liikkeen ja pysähtyneisyyden vastakkaista tunnelmaa. Tiedekuntamme piha oli oiva kuvauspaikka tähän, koska usein ihmiset kävelevät tai pyöräilevät kovaa vauhtia kotiin, lounaalle tai seuraavalle luennolle. Jotta sain kuvan henkilöstä ja ympäröivistä ihmisistä, jouduin ottamaan kuvan mahdollisimman kaukaa. Kapusin tiedekuntamme ylimpiin kerroksiin kuvaamaan. Kuvan laatu ei kenties ole paras mahdollinen lasin läpi kuvaamisen vuoksi ja koska kohde on melko kaukana. Kyseinen kuvani on lavastamaton, koska kohde ei itse tiedä, koska kuva on otettu. Olen vain käskenyt häntä seisomaan pihalla, mutta muu on arvoitus hänelle ja kuvauksen ottoaika spontaani. Itse olen tyytyväinen kuvassani valoon. Auringon valo, joka osuu pysähtyneeseen henkilöön, on mielestäni hieno elementti ja korostaa lukijaa hyvin.

Lavastamaton

Lavastettu kuvani sai inspiraation vanhanaikaisista puutalorakennuksista tiedekuntamme takapihalla. Halusin kuvauttaa ryhmäläiseni kansakouluhengessä yhden rakennuksen portailla kirjat nätisti kädessä. Kaukaisuuteen tuijottavat katseet henkivät vanhan ajan tunnelmaa. Kuva voisi mielestäni olla täydellinen sopivan puvustuksen kanssa .. Ehkä ensi kerralla. Joidenkin kuvan henkilöiden kasvot jäävät ilman valoa ja yhdellä henkilön kasvoihin valo osuu liiankin hyvin. Tätä olisi myös voinut yrittää korjata kuvaustilanteessa. Kuvassa toistuu myös hyvä rytmi vasemmasta alanurkasta kohti oikeaa ylänurkkaa, mutta aivan tyytyväinen sommitteluun en ole. Kenties kuvan olisi voinut ottaa lähempää tai enemmän oikealta tai vasemmalta. Tämä jää pohdittavaksi.

Lavastettu

Oppilaiden kanssa kuvia otettaessa haasteellisinta on kenties tehtävän tavoitteen ja merkityksen muistaminen. Usein kun opetuksessa on mukana teknologisia välineitä oppilaiden huomio keskittyy muuhun kuin itse tehtävään. Oppilaiden kanssa luultavasti tehtävän tarkoitus kannattaa kertoa selkeästi ja muistuttaa oppilaita tästä. Toinen yksinkertainen haaste, joka itselleni tuli mieleen, on kuvien tallennus. Minne kuvat tallennetaan ja kuinka ne julkaistaan? Tämä haaste on luultavasti koulukohtainen, koska koulussa voi olla kameroita käytettävissä yksi tai useampi ja sama tietokoneiden kanssa. Opettajan kannattaa siis pohtia tarkkaan kannattaako valokuvaus suorittaa koko ryhmällä samaan aikaan vai kenties eri kerroilla eri ryhmillä. Tehtävässä kuitenkin huomasi, kuinka vähillä elementeillä voi saada aikaan jopa taianomaisen illuusion katsojalle.