Mediailmaisun suurprojektimme sai alkunsa 19. marraskuuta pienryhmämme kesken kokoontumalla pieneen aivoriiheen tunnelmalliseen kahvilaan. Paikan valinnalla oli meidän pienryhmällemme (Annukka, Erkka ja Jemina) merkitystä, koska halusimme olla mahdollisimman rennossa ja inspiroivassa ympäristössä. Aivoriihessä heitimme kehiin kaikki mahdolliset ideat ja jokaista jäsentä kuunneltiin tasavertaisesti. Pikkuhiljaa esiin nousi tiettyjä teemoja ja aiheita, joita halusimme kuvata. Loppujen lopuksi teemaksemme valikoitui kahden erilaisen elämänasenteen kuvaaminen. Suhtautumalla asioihin positiivisesti tai negatiivisesti voi vaikuttaa paljon omaan elämäänsä ja kuinka sen näkee. Halusimme tuoda esille tämän kahden eri asenteen eron kuvaamalla kahden eri henkilön aamuja. Toinen henkilö suhtautuu asioihin positiivisesti ja toinen negatiivisesti. Aiheen valittuamme puhuimme myös kohtauksista, mitä tapahtumia elokuvassa olisi, millaisia tehokeinoja tai tyyliä haluaisimme käyttää. Sovimme myös kuvausaikataulusta, jonka jälkeen ensimmäinen kertamme sai päätöksen. Ideointikerrasta jäi itselleni hyvä mieli ja koin, että kaikkia kuunneltiin. Tiesin, että projektistamme tulisi mielenkiintoinen kokemus.
Seuraavan kerran näimme ryhmämme kanssa jo kuvausten merkeissä. Tässä välissä Erkka oli luonut elokuvastamme skriptin eli kuvakäsikirjoituksen, joka auttoi meitä tulevaisuudessa jäsentämään elokuvan etenemistä ja että millaisia kohtauksia me tulemme kuvaamaan. Ensimmäinen kuvauskertamme oli jo 26. marraskuuta illalla. Kuvauspaikkoina toimivat Annukan ja Erkan sekä Erkan äidin kodit. Kuvasimme tällöin kaikki sisäkohtaukset ja arvoimme päähenkilöiden esittäjät. Jokainen ryhmän jäsenemme oli itseasiassa toiveikas olemaan mahdollisimman vähän kameran edessä. Mieluusti jokainen olisi ollut sen takana. Itselleni osui negatiivisen elämänasenteen omistavan henkilön esittäminen. Itseasiassa oli hyvä joutua paljon kameran eteen sekä kokeilla kuvaamista itse. Tällöin sai projektista enemmän irti. Tosin näyttelijäroolin vuoksi kameran käyttäminen jäi itselläni selkeästi vähemmälle. Lisäksi näyttelemisessä oli jo tarpeeksi haastetta, sillä sain huomata, kuinka vaikeaa näytteleminen itseasiassa on. Kunnioitukseni ja arvostukseni näyttelijöitä kohtaan nousi siis huomattavasti. Sisäkuvauksissa kuvaushaasteeksi muodostui oikeanlaisen valon saaminen kuvaan, jotta henkilöiden ilmeet ja tunnetilat näkyivät kameralle. Ensimmäinen kuvaussessiomme kesti noin 4-5 tuntia, mutta teimme useita ottoja ja huolellista työtä. Sisäkuvaukset saimme kuitenkin purkkiin ja oli aika sopia seuraavan kuvauskerran aikataulu.
Ulkokuvaukset päätettiin suorittaa aikaisin aamulla, jotta valaistus olisi aamuhämärän kaltainen. Tällöin elokuvan katselija pystyy samaistumaan hyvin aamutunnelmaan ja elokuva tuntuisi mahdollisimman uskottavalta. Seuraava kuvauskertamme oli 10. joulukuuta aamusella. Ryhdyimme saman tien kuvaushommiin ja kuvasimme ensin Annukan ulkokohtaukset. Näin saimme paremmin kuvan siitä, miten hänen roolinsa juoni etenee. Samoin teimme minun roolihahmoni kohdalla. Jälleen kerran eleiden ja ilmeiden uskottava esittäminen tuntui haastavalta. Ulkokuvauksissa valon puolesta ei tarvinnut murehtia, mutta tällöin kameran liikkeen pitäminen tasaisena ja lähennys/loitonnus olivat uusia haasteita. Myös kuvauspaikkojen tuomat haasteet (kylmä ilma, melu, autot) toivat oman mielenkiintoisen lisän kuvaamiseen. Ulkokuvaukset sujuivat melko kivuttomasti ja nopeaan tahtiin. Saatuamme viimeisen kohtauksen purkkiin jäi meidän elokuvaprojektimme joululoman ajaksi muhimaan.
Seuraava tapaamiskertamme oli siis vasta tammikuun puolella, jolloin tarkoituksenamme oli editoida elokuvaamme Jeminan luona iMovie -ohjelmalla. Itse olin kuitenkin vielä 17. tammikuuta Intian reissuni jälkeisessä vatsataudissa ja en valitettavasti päässyt osallistumaan. Muu ryhmäni päätti kuitenkin kokoontua, jotta projektimme etenisi eteenpäin. Ryhmän jäseneni kuitenkin informoivat minua, mitä he saivat aikaan ensimmäisellä editointikerralla ja olivat onneksi hyvin ymmärtäväisiä poissaoloni suhteen. Vaikka sairastuminen on erittäin ymmärrettävä syy olla poissa ryhmätapaamisista, ryhmätyöskentelyssä tulee aina huono omatunto, jollet pysty osallistumaan kaikkeen työskentelyyn ja tehtäviin. Erityisesti meidän kaltaisessa ryhmässä, jossa vallitsi hyvä ryhmähenki ja yhdessä tekemisen meininki. Ryhmäni sai erittäin paljon aikaan jo tällä editointikerralla ja jäljelle suurimmalti osin äänimaailman lisääminen ja erilaisten siirtymien viimeistelyt.
Seuraava editointikerta oli 24. tammikuuta ja työmme jatkui siis siitä, mihin ryhmäni oli viimeksi jäänyt. Valitsimme elokuvaamme sopivan taustamusiikin, joka aluksi tuntui hankalalta valinnalta. Musiikki tulisi kuitenkin vaikuttamaan paljon elokuvan tunnelmaan ja se saattaa johdatella katsojaa hyvinkin paljon. Tämän vuoksi musiikin valintaa piti pohtia tarkkaan. Lopulta päädyimme espanjalaisen musiikon XX kappaleeseen. Ensin vierastin valitsemaamme kappaletta sen espanjalaisen ja välimerellisen tunnelman vuoksi. Pohdin, että kuinka se sopisi elokuvamme talviseen ja suomalaiseen maisemaan, mutta kappaletta ja elokuvaa sovittaessa yhteen ja niiden pyörittely sai kuitenkin mielipiteeni muuttumaan. Musiikin rentous ja letkeys sopii elokuvan aamutunnelmaan ja muutamat kitarariffit tuovat mahtavia ääniefektejä tiettyihin kohtauksiin. Esimerkiksi koirankakkakohtauksen kohdalla on mahtavia kitarasärösointuja. Tämän kertainen editointikerta jäi lyhyemmäksi (n. 2 h) ja sovimme vielä viimeisen viimeistelykerran, jolloin tekisimme loppuviilaukset ja siloittelut.
Projektimme oli siis aika lyödä purkkiin 29. tammikuuta, jolloin sovitimme kappaleen elokuvaamme ja teimme viimeiset äänisäädöt. Elokuvamme nimi myös meni vaihtoon aivan viime hetkellä ! Elokuvamme projektinimi oli melkeinpä koko ajan Kaksi aamua, mutta itseäni kyseinen nimi ei tyydyttänyt. Kaksi aamua oli kovin tavallinen ja minusta liian oletettava. Editointityöskentelyn aikana itselleni heräsi espanjalaista elokuvamusiikkiamme kuunnellessa ajatus elokuvaprojektimme nimen muuttamisesta espanjankieliseksi. Kaksi aamua siis muuttui "Dos mananas" nimiseksi elokuvaksi. Espanjankielinen nimi tuo mielestäni elokuvaan enemmän mysteeriä, koska kaikki eivät välttämättä tiedä, mitä se tarkoittaa. Espanjankielinen nimi tuo myös yhteyden valitsemaamme musiikkiin. Näiden pienten hiomisten jälkeen saimme tyytyväisinä katsoa valmiin elokuvamme. Jokainen varmasti huokaisi syvään ptikän projektimme jälkeen, mutta se huokaisu oli myös hieman haikea. Yhteistyöskentelymme sujui mielestäni hyvin ja jokainen oli projektissa täysillä mukana. Uskon myös jokaisen olevan tyytyväinen lopputulokseen ja työskentelyymme. Tosin itseäni jäi harmittamaan, kun en pystynyt osallistumaan ensimmäiseen editointikertaan, jolloin muu ryhmä editoi elokuvaa monta tuntia. Tosin en kipeytymiselleni voinut mitään ja olin muilla kerroilla mukana. Tämä on niitä ongelmakohtia ryhmätyöskentelyssä, kun aikataulut eivät kohtaa tai tulee muita esteitä. Nämä kenties olivatkin projektin aikana suurimpia kohtaamiamme haasteita.
Elokuvaprojektimme sai loppuhuipennuksen keskiviikkona 6.2 Elokuvagaalassa Educariumilla. Pienellä vaivalla saimme hienon päätöksen projektillemme, joka kuitenkin vei useampia tunteja. Itseasiassa laskimme työtunteja kertyneen yhteensä 21 tuntia. Tuntimäärä on aika tarkalleen se, mitä työskentelyyn on opetussuunnitelmassa arvioitu menevän. Uskon työmäärän ylittyneen, ellemme olisi istuneet rauhassa 4 tuntia silloin kahvilassa ja pohtineet tarkkaan yhdessä toisiamme kuunnellen mitä haluamme tehdä. Tämä on myös tärkeä asia, kun tämänkaltaisia projekteja toteutetaan koulussa. Oppilaiden pitää kuunnella toisiaan ja huomioida muiden mielipiteet. Työskentely sujuu paljon mukavemmassa ilmapiirissä ja sujuvammin, kun kaikki ovat tietoisia ja tyytyväisiä sovittuihin ratkaisuihin.
Tämänkaltainen pidempi projekti koulussa on oppilaille sekä opettajalle haastava. Helposti työtunnit kasvavat suuriksi ja joku ryhmän henkilöistä päätyy tekemään työn puoliksi yksin. Samalla opettajalla on kuitenkin mahdollisuus jakaa vastuuta oppilaille ja oman elokuvan tekeminen saattaa olla hyvin motivoiva tapa siihen. Työskentelyn aikana oppilaat oppivat ryhmätyötaitojen lisäksi paljon elokuvien suunnittelusta, toteutuksesta sekä esitysnäytöksen avulla myös voidaan pohtia elokuvan levitykseen ja kaupallistamiseen liittyviä kysymyksiä. Tämän kaltainen projekti voidaan helposti levittää oppiainerajat ylittäväksi tehtäväksi. Äidinkielessä voidaan kirjoittaa vuorosanoja ja kuvakäsikirjoitusta ja tutkia muuten elokuvia. Liikunnassa voidaan etsiä kuvauspaikkoja tai harjoitella vaikkapa elokuvassa toteutettavia "stuntteja". Musiikissa harjoitellaan äänimaailman luomista ja voidaan tutkia erilaisia elokuvamusiikkeja. Kaiken työskentelyn ei tarvitse siis rajoittua kuvataiteen tunneille ja tämän jälkeen opettajalle ylimääräisiksi ylitöiksi kotiin. Elokuvan tekemisestä voi saada mielenkiintoisen koko luokan tai useamman pikkuryhmän projektin kuten me teimme. Tämän kaltaisten projektien läpikäyminen on yleensä oppilaita kasvattava kokemus ja hyvin mieleenpainuva. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.
Seuraava editointikerta oli 24. tammikuuta ja työmme jatkui siis siitä, mihin ryhmäni oli viimeksi jäänyt. Valitsimme elokuvaamme sopivan taustamusiikin, joka aluksi tuntui hankalalta valinnalta. Musiikki tulisi kuitenkin vaikuttamaan paljon elokuvan tunnelmaan ja se saattaa johdatella katsojaa hyvinkin paljon. Tämän vuoksi musiikin valintaa piti pohtia tarkkaan. Lopulta päädyimme espanjalaisen musiikon XX kappaleeseen. Ensin vierastin valitsemaamme kappaletta sen espanjalaisen ja välimerellisen tunnelman vuoksi. Pohdin, että kuinka se sopisi elokuvamme talviseen ja suomalaiseen maisemaan, mutta kappaletta ja elokuvaa sovittaessa yhteen ja niiden pyörittely sai kuitenkin mielipiteeni muuttumaan. Musiikin rentous ja letkeys sopii elokuvan aamutunnelmaan ja muutamat kitarariffit tuovat mahtavia ääniefektejä tiettyihin kohtauksiin. Esimerkiksi koirankakkakohtauksen kohdalla on mahtavia kitarasärösointuja. Tämän kertainen editointikerta jäi lyhyemmäksi (n. 2 h) ja sovimme vielä viimeisen viimeistelykerran, jolloin tekisimme loppuviilaukset ja siloittelut.
Projektimme oli siis aika lyödä purkkiin 29. tammikuuta, jolloin sovitimme kappaleen elokuvaamme ja teimme viimeiset äänisäädöt. Elokuvamme nimi myös meni vaihtoon aivan viime hetkellä ! Elokuvamme projektinimi oli melkeinpä koko ajan Kaksi aamua, mutta itseäni kyseinen nimi ei tyydyttänyt. Kaksi aamua oli kovin tavallinen ja minusta liian oletettava. Editointityöskentelyn aikana itselleni heräsi espanjalaista elokuvamusiikkiamme kuunnellessa ajatus elokuvaprojektimme nimen muuttamisesta espanjankieliseksi. Kaksi aamua siis muuttui "Dos mananas" nimiseksi elokuvaksi. Espanjankielinen nimi tuo mielestäni elokuvaan enemmän mysteeriä, koska kaikki eivät välttämättä tiedä, mitä se tarkoittaa. Espanjankielinen nimi tuo myös yhteyden valitsemaamme musiikkiin. Näiden pienten hiomisten jälkeen saimme tyytyväisinä katsoa valmiin elokuvamme. Jokainen varmasti huokaisi syvään ptikän projektimme jälkeen, mutta se huokaisu oli myös hieman haikea. Yhteistyöskentelymme sujui mielestäni hyvin ja jokainen oli projektissa täysillä mukana. Uskon myös jokaisen olevan tyytyväinen lopputulokseen ja työskentelyymme. Tosin itseäni jäi harmittamaan, kun en pystynyt osallistumaan ensimmäiseen editointikertaan, jolloin muu ryhmä editoi elokuvaa monta tuntia. Tosin en kipeytymiselleni voinut mitään ja olin muilla kerroilla mukana. Tämä on niitä ongelmakohtia ryhmätyöskentelyssä, kun aikataulut eivät kohtaa tai tulee muita esteitä. Nämä kenties olivatkin projektin aikana suurimpia kohtaamiamme haasteita.
Elokuvaprojektimme sai loppuhuipennuksen keskiviikkona 6.2 Elokuvagaalassa Educariumilla. Pienellä vaivalla saimme hienon päätöksen projektillemme, joka kuitenkin vei useampia tunteja. Itseasiassa laskimme työtunteja kertyneen yhteensä 21 tuntia. Tuntimäärä on aika tarkalleen se, mitä työskentelyyn on opetussuunnitelmassa arvioitu menevän. Uskon työmäärän ylittyneen, ellemme olisi istuneet rauhassa 4 tuntia silloin kahvilassa ja pohtineet tarkkaan yhdessä toisiamme kuunnellen mitä haluamme tehdä. Tämä on myös tärkeä asia, kun tämänkaltaisia projekteja toteutetaan koulussa. Oppilaiden pitää kuunnella toisiaan ja huomioida muiden mielipiteet. Työskentely sujuu paljon mukavemmassa ilmapiirissä ja sujuvammin, kun kaikki ovat tietoisia ja tyytyväisiä sovittuihin ratkaisuihin.
Tämänkaltainen pidempi projekti koulussa on oppilaille sekä opettajalle haastava. Helposti työtunnit kasvavat suuriksi ja joku ryhmän henkilöistä päätyy tekemään työn puoliksi yksin. Samalla opettajalla on kuitenkin mahdollisuus jakaa vastuuta oppilaille ja oman elokuvan tekeminen saattaa olla hyvin motivoiva tapa siihen. Työskentelyn aikana oppilaat oppivat ryhmätyötaitojen lisäksi paljon elokuvien suunnittelusta, toteutuksesta sekä esitysnäytöksen avulla myös voidaan pohtia elokuvan levitykseen ja kaupallistamiseen liittyviä kysymyksiä. Tämän kaltainen projekti voidaan helposti levittää oppiainerajat ylittäväksi tehtäväksi. Äidinkielessä voidaan kirjoittaa vuorosanoja ja kuvakäsikirjoitusta ja tutkia muuten elokuvia. Liikunnassa voidaan etsiä kuvauspaikkoja tai harjoitella vaikkapa elokuvassa toteutettavia "stuntteja". Musiikissa harjoitellaan äänimaailman luomista ja voidaan tutkia erilaisia elokuvamusiikkeja. Kaiken työskentelyn ei tarvitse siis rajoittua kuvataiteen tunneille ja tämän jälkeen opettajalle ylimääräisiksi ylitöiksi kotiin. Elokuvan tekemisestä voi saada mielenkiintoisen koko luokan tai useamman pikkuryhmän projektin kuten me teimme. Tämän kaltaisten projektien läpikäyminen on yleensä oppilaita kasvattava kokemus ja hyvin mieleenpainuva. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti