torstai 21. helmikuuta 2013

AALTOilua Suomen muotoilun harjalla

23/1/2013

Alvar Aalto. Kyseisen henkilön nimi herättelee itsessä useita ajatuksia. Arkkitehtuuri. Muotoilu. Design. Aalto-maljakko. Vanha mies. Suomalainen. KUP8 -kurssilla käsittelemme arkkitehtuuria ja muotoilua ja Alvar Aalto on käsite kyseisillä aloilla Suomessa. En siis ihmetellyt, jos tutkimme kokonaisen demokerran ajan Alvar Aallon elämää, tyyliä sekä hänen tuotteitaan. 

Kotitehtävänämme oli jo ennestään tutustua Alvar Aallon tuoleihin netissä. Tunnilla tehtävänämme oli piirtää nopeasti yksi muistamistamme tuoleista. Itselleni piirtyi mieleen Aallon nojatuoli, jossa on musta istuinosa sekä puusta valmistettu aaltomaiseen muotoon suunniteltu käsinoja-jalka-yhdistelmä. Tämän jälkeen tehtävänämme oli täydentää kaverin kuvaa ja lopuksi vielä kirjoittaa johonkin kuvista kolme adjektiivia, jotka tulevat mieleen tuolia katsoessa. Tämän jälkeen tarkastelimme ylöskirjoitettuja sanoja. Melko usein toistuivat sanat yksinkertainen, joustavuus, vahva tai vaikkapa kaareva. Useita muitakin sanoja oli, mutta nämä tulivat nyt mieleen. Nämä kaikki adjektiivit ovat kuitenkin varmasti sopivat Aallon tuotoksiin, joka on suomalaisille hyvin tuttua ja melkein kuka vain osaa tunnistaa Aallon tuotteen.

Mieleeni tullut nojatuoli

Tämän jälkeen tutustuimme Alvar Aallon tyyliin tarkemmin lyhyen dokumentin kautta, joka käsitteli Alvar Aallon työhistoriaa ja erityisesti hänen tyyliänsä. Tämä auttoi meitä tulevassa tehtävässä. Opettajamme antoi meille tietyt materiaalit ja välineet, joilla meidän tuli toteuttaa jokin kaluste, joka toteuttaa aaltomaista ideaa ja tyyliä. Materiaaleina meillä oli esimerkki hammastikkuja, pahvia, jäätelötikkuja, metallilankaa sekä erilaisia kierrätettäviä materiaaleja. Aikaa meillä oli tehtävään noin tunnin verran. Yleensä tämä pelästyttää itseni, kun annetaan tietty aikarajoitus. Tällä kertaa kuitenkin itselleni tehtävä oli selkeä ja näin oman tuotokseni mielessäni heti. Päätin rakentaa pahvista ja jäätelötikuista lieriönmuotoisen tarjoilukalusteen, joka voisi myös toimia jalkapallina. Valitsin tarjoilukalusteen muodoksi lieriön, koska se edustaa mielestäni Aallon sulavaa ja kaarevaa tyyliä hyvin. Pahvi ja jäätelötikut taas edustavat luonnonmukaisten materiaalien käyttöä, jota Aalto harrasti myös paljon. Esimerkiksi jäätelötikut tuovat mieleen puuelementin, joka on hyvin yleinen Aallon tuotteissa.

Materiaaleja

Ympyränmuotoiset pahvit muodostivat kalusteen kannen ja pohjan kun taas jäätelötikuista muodostui lieriön seinät. Tosin jätin tikkujen välille ilmatilaa, jotta se ei näyttäisi liian raskaalta. Tikut maalasin kiinni kuumaliimalla, joka onnistui melko helposti. Loppujen lopuksi olin melko nopea työssäni ja itselleni jäi hyvin aikaa. Katsellessani muiden ahkeraa työskentelyä pohdin, olinko liian nopea ja oliko ideani liian yksinkertainen? Eikö Aallon kalusteet juuri ole yksinkertaisia ja päätin pysyä lopputuloksessa, johon olen tyytyväinen. Itse pidän puusta erityisesti elementtinä ja omasta mielestäni kaluste tuo esiin Aallon tyylipiirteitä kuten rimamaisuutta, muunneltavuutta ja sulavia linjoja.

Tarjoilukaluste vai ..

.. lehtiteline?

Tämän jälkeen esittelimme kukin vuorollamme oman työmme ja kerroimme, kuinka työ edustaa aaltomaista muotoilua ja pyrimme myymään omaa työtämme kuluttajille. Tehtävä oli hauska ja auttoi todella pohtimaan, mikä on oleellista Aallon tyylissä ja millaista muotoilua hän teki. Tämänkaltaiset roolileikit ovat usein myös hyvin toimivia koulumaailmassa. Lapsi oppii ongelmanratkaisun kautta pohtimaan ja ratkaisemaan ongelmia sekä oppii samalla esiintymistaitoja. Jokaisen työtä myös kommentoi yksi opiskelijatoveri, jolloin jokainen sai palautetta omasta työstään. Palautteen antaja sai myös harjoitusta rakentavan palautteen annnosta ja näin keskityimme myös tarkemmin kuuntelemaan ja tarkastelemaan toinen toistemme töitä. Opiskelijatoverit myös keksivät mahtavia ideoita kehittää tuotteita ja esimerkiksi omalle työlleni keksittiin vielä yksi lisäfunktio: lehtiteline. En itse ollut edes ajatellut asiaa, mutta loppujen lopuksi se oli itseasiassa funktioista mielestäni kaikkein innovatiivisin ja mieluisin ! Hmm. Pitäisiköhän alkaa harjoittelemaan puusepäntaitoja ja ryhtyä kehittelemään kyseistä ideaa ...

Tuotteiden esittelyä

Muiden tuotoksia - selkeää Aaltoilua !

maanantai 11. helmikuuta 2013

Täikamman kanssa kampojen historiassa


22/1/2012

Uusi vuosi, uudet kujeet. Vuoden alussa aloitimme uuden kurssin eli KUP8, jossa keskitytään arkkitehtuurin ja muotoilun tutkimiseen sekä sen toteuttamiseen itse ja lasten kanssa ! Ensimmäisenä tehtävänämme oli perehtyä esinesuunnitteluun yhden esineen kautta. Perehdyin aiheeseen itsenäisesti, koska joululomalla Intiasta tuomani vatsapöpö kiusasi minua vielä, kun opiskelijakaverini tutustuivat aiheeseen tunnilla. Valitsemamme esineen tuli olla käteen sopiva pienesine kuten kynä tai tiskiharja tai vastaava. Sen historiaa tuli tutkia sekä kerätä kuvamateriaalia eri aikakausilta ja kulttuureista. Tarkemman tutkimuksen jälkeen tehtävänämme oli suunnitella esineestä koriste-esine eli muuttaa esineen käyttötarkoitus välineestä koristeeksi. Hmm. Katsotaan, miten käy !

Itse valitsin esineekseni hiuskamman. Ensiksi selvennän ja teen erottelun, että kyse ei ole hiusharjasta vaan -kammasta. Hiuskampa on hiusten ylläpitoon, koristeluun tai hygienisiin tarkoituksiin suunniteltu esine. Hiuskampoja on valmistettu niin muovista, puusta, luusta, metallista ja hopeasta. Materiaalivaihtoehdot ovat rajattomat. Hiuskammassa on ns. piikkejä, jotka on kiinnitetty varsiosaan ja joilla hiuksia harjataan. Piikkejä saattaa olla koko varsiosan mittaisesti tai sitten varsiosa voi jatkua erikseen pidemmälle, jolloin kammassa on myös kahvaosa. Allaolevassa kuvassa on esimerkkejä erilaisista hiuskammoista:

Kampoja tänään - huomaa erilaiset mallit (kuva täältä)

Entäpä kamman historia? Ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuka on kamman ensimmäisenä keksinyt. Itselleni yllättävänä tietona tuli, että kammat ovat arkeologisissa kaivauksissa vanhimpia ihmisten keksimiin välineisiin liittyviä löytöjä. Ensimmäisten kampoja muistuttavien löytöjen uskotaan olevan v. 5500 eKr Egyptistä ja Persiasta. Kamman käyttötarkoituksen on alunperin ajateltu olevan täiden ja muiden loisten poisto.  
 
Täikampa 500-l Egyptistä

Tämän päivän täikampa - eipä ole malli paljoa muuttunut !

Hygienian ylläpitämisen lisäksi kammalla on varmasti myös aina ollut kauneuteen liittyvä tarkoitus. Kamman avulla naiset ja miehet ovat saaneet siistittyä hiuksensa ja partansa. Esimerkiksi viikinkien aikaan (800-900 -luvuilla) Iso-Britaniassa niin naisilla kuin miehillä oli tapana kasvattaa pitkät hiukset. Jotta hiukset pysyivät siisteinä tähän tarvittiin jokin apuväline. Alla on kuva Englannista löydetystä kammasta ja sen kotelosta. Kampa on valmistettu hirvensarviluusta ja raudasta. Kamman materiaalit viittaavat siihen, että sen omistaja on kuulunut keskiluokkaan.

Englannista löydetty hirvensarvikampa (800-900 jKr.)

Kamman materiaali saattoi siis entisaikaan myös kertoa omistajan sosiaaliluokasta. Useimmiten rikkaat ja hyvätuloiset omistivat norsunluusta, kilpikonnan kilvestä tai hienometalleista (kulta, hopea) valmistettuja kampoja. Myöhemmin norsunluusta ja kilpikonnan kilvestä valmistettujen kampojen tekeminen kiellettiin eläinten oikeuksien vuoksi.

Norsunluukampa 200-300 jKr

Luusta tehty kampa Sierra Leonesta (Afrikka)

Kammalla on ollut myös koristeellinen tarkoitus sen koko historian ajan. Kiinassa naiset käyttivät erityisen paljon hiuskoruja koristamaan heidän ulkoasuaan. Hiuskoriste kiinnitettiin hiuksiin koristeena tai kampa saattoi myös pitää kampauksen yhtenä kokonaisuutena. Kampa on myös saattanut kuulua papin asusteisiin 1000 -luvulla. Englannista on nimittäin löydetty norsunluusta tehty kampa, jota on käytetty uskonmenoissa ja jossa on selkeästi merkitykseltään uskonnollisia kaiverruksia. 

Kullattu koristekampa, Kiina. (900-l)

Englannista löydetty norsunluukampa (1000 -l. jKr.)

Symbolisesti kammalla on ollut myös hyvin merkittävä tehtävä. Kampaa pidettiin aikoinaan hyvin intiiminä esineenä, koska sitä ei sen käyttötarkoituksen vuoksi (täiden ja loisten poisto) jaettu kenenkään muun kanssa. Tästä tuli hyvin yleinen metafora runoudessa ja tarinoissa intiimiydestä. Eli kampaan liitettiin henkilö itse ja sen luovuttaminen toiselle henkilölle kuvasti oman itsensä luovuttamista. Tämän vuoksi kampa oli myös suosittu lahja aviopuolisolle.

Naisen kampa 1400-1500 -l. Keski-Euroopasta
Kamman käyttöhistoria ulottuu siis kauas historiaan ja käyttötarkoituksia on ollut useampia. Meidän tehtävänämme oli kuitenkin kehitellä käyttöesinettä niin, että se olisi koriste-esine. Lähdin assosioimaan erilaisia ideoita luentolehtiööni ilman sen tarkempaa pohdintaa. Selkeästi juuri palaamastani Intiasta syntyi ensin vaikutteita ekoihin versioihin, mutta päässni alkoi kehittyä suomalaiseen sisustukseen liittyvä idea.

Luonnostelua ..

En muista, mistä sain ideani, mutta mieleeni piirtyi kuva suuresta puisesta kammanmuotoisesta esineestä ison huoneen seinällä. Suuri pehmeämuotoinen kampa olisi valmistettu vaaleasta koivupuusta ja sen leveys lähentelisi 2 metriä ja korkeus voisi olla puolen metrin luokkaa. Kyseessä olisi siis suuri sisustuselementti. Mielestäni kyseinen idea toimi paremmin tehtävänannon kannalta ja toteutin kyseisen työn.

Kampa ylhäällä ja luonnostelua kamman sijoittelusta johonkin huoneeseen

Kuva työstäni lähempää, jotta puun pinta tulisi esiin.

Kuvat eivät kuitenkaan selkeästi tuo työtäni esiin positiivisessa mielessä. Esteettisesti koristeltu ja intiahenkinen luonnos olisi ollut parempi. Ideana massiivinen kammanmuotoinen suuri puuteos olisi mielestäni vaikuttava ja hieno sisustuselementti. Kamman käyttötarkoitus on myös muuttunut täysin, sillä tämän kokoluokan kammalla hiusten harjaaminen olisi kenties liian hankalaa ja suoraan sanottuna mahdotonta.

Lasten kanssa tämänkaltainen työskentely olisi mielenkiintoista ja kehittäisi lasten ongelmanratkaisutaitoja. Ensin lapsen tulee perehtyä tarkemmin esineen muotoihin ja selvittää, miksi tai mistä kyseisenkaltainen muoto on syntynyt. Historia saattaa tuoda myös muita mielenkiintoisia seikkoja esiin esineen historiasta. Tehtävä on siis hyvä toteuttaa yhdistettynä mm. historian oppiaineeseen. Taustatyön jälkeen oman esineen suunnittelu ja toteutus saa uudenlaisen lähtökohdan ja oppilas osaa huomioida uusia asioita suunnittelussa. Oman lähiympäristön esineet saavat siis tehtävän kautta aivan uusia näkökulmia.

torstai 7. helmikuuta 2013

Omaa elokuvaa tekemässä - Dos Mañanas

Mediailmaisun suurprojektimme sai alkunsa 19. marraskuuta pienryhmämme kesken kokoontumalla pieneen aivoriiheen tunnelmalliseen kahvilaan. Paikan valinnalla oli meidän pienryhmällemme (Annukka, Erkka ja Jemina) merkitystä, koska halusimme olla mahdollisimman rennossa ja inspiroivassa ympäristössä. Aivoriihessä heitimme kehiin kaikki mahdolliset ideat ja jokaista jäsentä kuunneltiin tasavertaisesti. Pikkuhiljaa esiin nousi tiettyjä teemoja ja aiheita, joita halusimme kuvata. Loppujen lopuksi teemaksemme valikoitui kahden erilaisen elämänasenteen kuvaaminen. Suhtautumalla asioihin positiivisesti tai negatiivisesti voi vaikuttaa paljon omaan elämäänsä ja kuinka sen näkee. Halusimme tuoda esille tämän kahden eri asenteen eron kuvaamalla kahden eri henkilön aamuja. Toinen henkilö suhtautuu asioihin positiivisesti ja toinen negatiivisesti. Aiheen valittuamme puhuimme myös kohtauksista, mitä tapahtumia elokuvassa olisi, millaisia tehokeinoja tai tyyliä haluaisimme käyttää. Sovimme myös kuvausaikataulusta, jonka jälkeen ensimmäinen kertamme sai päätöksen. Ideointikerrasta jäi itselleni hyvä mieli ja koin, että kaikkia kuunneltiin. Tiesin, että projektistamme tulisi mielenkiintoinen kokemus.

Seuraavan kerran näimme ryhmämme kanssa jo kuvausten merkeissä. Tässä välissä Erkka oli luonut elokuvastamme skriptin eli kuvakäsikirjoituksen, joka auttoi meitä tulevaisuudessa jäsentämään elokuvan etenemistä ja että millaisia kohtauksia me tulemme kuvaamaan. Ensimmäinen kuvauskertamme oli jo 26. marraskuuta illalla. Kuvauspaikkoina toimivat Annukan ja Erkan sekä Erkan äidin kodit. Kuvasimme tällöin kaikki sisäkohtaukset ja arvoimme päähenkilöiden esittäjät. Jokainen ryhmän jäsenemme oli itseasiassa toiveikas olemaan mahdollisimman vähän kameran edessä. Mieluusti jokainen olisi ollut sen takana. Itselleni osui negatiivisen elämänasenteen omistavan henkilön esittäminen. Itseasiassa oli hyvä joutua paljon kameran eteen sekä kokeilla kuvaamista itse. Tällöin sai projektista enemmän irti. Tosin näyttelijäroolin vuoksi kameran käyttäminen jäi itselläni selkeästi vähemmälle. Lisäksi näyttelemisessä oli jo tarpeeksi haastetta, sillä sain huomata, kuinka vaikeaa näytteleminen itseasiassa on. Kunnioitukseni ja arvostukseni näyttelijöitä kohtaan nousi siis huomattavasti. Sisäkuvauksissa kuvaushaasteeksi muodostui oikeanlaisen valon saaminen kuvaan, jotta henkilöiden ilmeet ja tunnetilat näkyivät kameralle. Ensimmäinen kuvaussessiomme kesti noin 4-5 tuntia, mutta teimme useita ottoja ja huolellista työtä. Sisäkuvaukset saimme kuitenkin purkkiin ja oli aika sopia seuraavan kuvauskerran aikataulu.

Ulkokuvaukset päätettiin suorittaa aikaisin aamulla, jotta valaistus olisi aamuhämärän kaltainen. Tällöin elokuvan katselija pystyy samaistumaan hyvin aamutunnelmaan ja elokuva tuntuisi mahdollisimman uskottavalta. Seuraava kuvauskertamme oli 10. joulukuuta aamusella. Ryhdyimme saman tien kuvaushommiin ja kuvasimme ensin Annukan ulkokohtaukset. Näin saimme paremmin kuvan siitä, miten hänen roolinsa juoni etenee. Samoin teimme minun roolihahmoni kohdalla. Jälleen kerran eleiden ja ilmeiden uskottava esittäminen tuntui haastavalta. Ulkokuvauksissa valon puolesta ei tarvinnut murehtia, mutta tällöin kameran liikkeen pitäminen tasaisena ja lähennys/loitonnus olivat uusia haasteita. Myös kuvauspaikkojen tuomat haasteet (kylmä ilma, melu, autot) toivat oman mielenkiintoisen lisän kuvaamiseen. Ulkokuvaukset sujuivat melko kivuttomasti ja nopeaan tahtiin. Saatuamme viimeisen kohtauksen purkkiin jäi meidän elokuvaprojektimme joululoman ajaksi muhimaan.

Seuraava tapaamiskertamme oli siis vasta tammikuun puolella, jolloin tarkoituksenamme oli editoida elokuvaamme Jeminan luona iMovie -ohjelmalla. Itse olin kuitenkin vielä 17. tammikuuta Intian reissuni jälkeisessä vatsataudissa ja en valitettavasti päässyt osallistumaan. Muu ryhmäni päätti kuitenkin kokoontua, jotta projektimme etenisi eteenpäin. Ryhmän jäseneni kuitenkin informoivat minua, mitä he saivat aikaan ensimmäisellä editointikerralla ja olivat onneksi hyvin ymmärtäväisiä poissaoloni suhteen. Vaikka sairastuminen on erittäin ymmärrettävä syy olla poissa ryhmätapaamisista, ryhmätyöskentelyssä tulee aina huono omatunto, jollet pysty osallistumaan kaikkeen työskentelyyn ja tehtäviin. Erityisesti meidän kaltaisessa ryhmässä, jossa vallitsi hyvä ryhmähenki ja yhdessä tekemisen meininki. Ryhmäni sai erittäin paljon aikaan jo tällä editointikerralla ja jäljelle suurimmalti osin äänimaailman lisääminen ja erilaisten siirtymien viimeistelyt.

Seuraava editointikerta oli 24. tammikuuta ja työmme jatkui siis siitä, mihin ryhmäni oli viimeksi jäänyt. Valitsimme elokuvaamme sopivan taustamusiikin, joka aluksi tuntui hankalalta valinnalta. Musiikki tulisi kuitenkin vaikuttamaan paljon elokuvan tunnelmaan ja se saattaa johdatella katsojaa hyvinkin paljon. Tämän vuoksi musiikin valintaa piti pohtia tarkkaan. Lopulta päädyimme espanjalaisen musiikon XX kappaleeseen. Ensin vierastin valitsemaamme kappaletta sen espanjalaisen ja välimerellisen tunnelman vuoksi. Pohdin, että kuinka se sopisi elokuvamme talviseen ja suomalaiseen maisemaan, mutta kappaletta ja elokuvaa sovittaessa yhteen ja niiden pyörittely sai kuitenkin mielipiteeni muuttumaan. Musiikin rentous ja letkeys sopii elokuvan aamutunnelmaan ja muutamat kitarariffit tuovat mahtavia ääniefektejä tiettyihin kohtauksiin. Esimerkiksi koirankakkakohtauksen kohdalla on mahtavia kitarasärösointuja. Tämän kertainen editointikerta jäi lyhyemmäksi (n. 2 h) ja sovimme vielä viimeisen viimeistelykerran, jolloin tekisimme loppuviilaukset ja siloittelut.

Projektimme oli siis aika lyödä purkkiin 29. tammikuuta, jolloin sovitimme kappaleen elokuvaamme ja teimme viimeiset äänisäädöt. Elokuvamme nimi myös meni vaihtoon aivan viime hetkellä ! Elokuvamme projektinimi oli melkeinpä koko ajan Kaksi aamua, mutta itseäni kyseinen nimi ei tyydyttänyt. Kaksi aamua oli kovin tavallinen ja minusta liian oletettava. Editointityöskentelyn aikana itselleni heräsi espanjalaista elokuvamusiikkiamme kuunnellessa ajatus elokuvaprojektimme nimen muuttamisesta espanjankieliseksi. Kaksi aamua siis muuttui "Dos mananas" nimiseksi elokuvaksi. Espanjankielinen nimi tuo mielestäni elokuvaan enemmän mysteeriä, koska kaikki eivät välttämättä tiedä, mitä se tarkoittaa. Espanjankielinen nimi tuo myös yhteyden valitsemaamme musiikkiin. Näiden pienten hiomisten jälkeen saimme tyytyväisinä katsoa valmiin elokuvamme. Jokainen varmasti huokaisi syvään ptikän projektimme jälkeen, mutta se huokaisu oli myös hieman haikea. Yhteistyöskentelymme sujui mielestäni hyvin ja jokainen oli projektissa täysillä mukana. Uskon myös jokaisen olevan tyytyväinen lopputulokseen ja työskentelyymme. Tosin itseäni jäi harmittamaan, kun en pystynyt osallistumaan ensimmäiseen editointikertaan, jolloin muu ryhmä editoi elokuvaa monta tuntia. Tosin en kipeytymiselleni voinut mitään ja olin muilla kerroilla mukana. Tämä on niitä ongelmakohtia ryhmätyöskentelyssä, kun aikataulut eivät kohtaa tai tulee muita esteitä. Nämä kenties olivatkin projektin aikana suurimpia kohtaamiamme haasteita.

Elokuvaprojektimme sai loppuhuipennuksen keskiviikkona 6.2 Elokuvagaalassa Educariumilla. Pienellä vaivalla saimme hienon päätöksen projektillemme, joka kuitenkin vei useampia tunteja. Itseasiassa laskimme työtunteja kertyneen yhteensä 21 tuntia. Tuntimäärä on aika tarkalleen se, mitä työskentelyyn on opetussuunnitelmassa arvioitu menevän. Uskon työmäärän ylittyneen, ellemme olisi istuneet rauhassa 4 tuntia silloin kahvilassa ja pohtineet tarkkaan yhdessä toisiamme kuunnellen mitä haluamme tehdä. Tämä on myös tärkeä asia, kun tämänkaltaisia projekteja toteutetaan koulussa. Oppilaiden pitää kuunnella toisiaan ja huomioida muiden mielipiteet. Työskentely sujuu paljon mukavemmassa ilmapiirissä ja sujuvammin, kun kaikki ovat tietoisia ja tyytyväisiä sovittuihin ratkaisuihin. 

Tämänkaltainen pidempi projekti koulussa on oppilaille sekä opettajalle haastava. Helposti työtunnit kasvavat suuriksi ja joku ryhmän henkilöistä päätyy tekemään työn puoliksi yksin. Samalla opettajalla on kuitenkin mahdollisuus jakaa vastuuta oppilaille ja oman elokuvan tekeminen saattaa olla hyvin motivoiva tapa siihen. Työskentelyn aikana oppilaat oppivat ryhmätyötaitojen lisäksi paljon elokuvien suunnittelusta, toteutuksesta sekä esitysnäytöksen avulla myös voidaan pohtia elokuvan levitykseen ja kaupallistamiseen liittyviä kysymyksiä. Tämän kaltainen projekti voidaan helposti levittää oppiainerajat ylittäväksi tehtäväksi. Äidinkielessä voidaan kirjoittaa vuorosanoja ja kuvakäsikirjoitusta ja tutkia muuten elokuvia. Liikunnassa voidaan etsiä kuvauspaikkoja tai harjoitella vaikkapa elokuvassa toteutettavia "stuntteja". Musiikissa harjoitellaan äänimaailman luomista ja voidaan tutkia erilaisia elokuvamusiikkeja. Kaiken työskentelyn ei tarvitse siis rajoittua kuvataiteen tunneille ja tämän jälkeen opettajalle ylimääräisiksi ylitöiksi kotiin. Elokuvan tekemisestä voi saada mielenkiintoisen koko luokan tai useamman pikkuryhmän projektin kuten me teimme. Tämän kaltaisten projektien läpikäyminen on yleensä oppilaita kasvattava kokemus ja hyvin mieleenpainuva. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Elokuva-analyysi

1/2/2013

Kun kerrot käyttäneesi elokuvaa opetuksesi apuna, useimmiten ihmiset ajattelevat sinun olevan vailla omia ideoita ja että haluat päästä opetuksessa mahdollisimman helpolla. Mutta kuten opetuksessakin on laatueroja, on niitä myös elokuvissakin. Hyvän elokuvavalinnan avulla voit tuoda opetukseesi lisää tietoa oppikirjojen ulkopuolelta ja ennen kaikkea elokuvan katsominen on usein oppilaita motivoivaa. Ainakin minusta tämä kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta oppitunnille, kuin perinteinen "lukekaa sivut x-y ja kirjoittakaa tämä kalvo ylös" -oppitunnin rakenne. Mielestäni elokuvat siis kokevat edelleen aliarvostettua mainetta ja asennetta niiden opetusmahdollisuuksia ajatellen. 

Jos elokuvia käytetään opetuksen tukena, on myös tärkeää keskustella oppilaiden kanssa niiden sisällöistä sekä laadusta. Samalla opetetaan siis lapsia analysoimaan ja tulkitsemaan elokuvia. Tällöin lapset oppivat itse arvioimaan elokuvan sisältöjen paikkansapitävyyttä, elokuvan luotettavuutta, kontekstia sekä itse laatua. Oppilaiden tietoisuus elokuvista kasvaa ja näin he osaavat suhtautua kriittisesti ja arvioida niitä. Tämä minusta edistäisi elokuvien käyttöä opetuksessa ja samalla lapsen kuvanlukemisen taidot kasvaisivat.

Parhaiten näitä taitoja oppii tietenkin katsomalla elokuvia ja analysoimalla niitä. Opettaja ja oppilaat voivat ensin keskustella elokuva-analyysin tekemisestä ja käydä tunnilla läpi esimerkkejä erilaisista huomioitavista asioista. Me luimme taustamateriaaliksi Pertti Näräsen "Elokuva-analyysi luokkaopetuksessa", joka tarjosi mielestäni erittäin hyvän peruspaketin elokuva-analyysin teolle. Artikkelin lukeminen auttoi itseä kiinnittämään huomiota elokuvaa katsellessani erilaisiin asioihin ja arvioimaan niitä. Samoin tulkintoihin liittyvät ajatukset ja kysymykset laittoivat minut miettimään ja pohtimaan asioita elokuvan katselun aikana. Itse asiassa Näräsen artikkeli olisi hyvä lukea aina ennen elokuvan katsomista, sillä itsestäni tuntui, että syvennyin elokuvaan ja sen sanomaan paljon paremmin. Tällöin sain elokuvasta paljon enemmän irti. Myös taustatietojan etsiminen elokuvan jälkeen täydensi elokuvakokemustani ja ymmärrystäni elokuvasta.

Itseasiassa elokuva-analyysin teko osoitti minulle, kuinka liukuhihnamenetelmällä usein katson elokuvia. En pysähdy juurikaan ajattelemaan sen toteutuskeinoja, tulkitsemaan tai pohtimaan siitä herääviä kysymyksiä tai saatikka etsimään jälkeenpäin lisää taustatietoa elokuvasta. Kaikki nämä kuitenkin tekivät minun elokuvakokemuksestani kokonaisen ja toivottavasti myös jatkossa jaksan panostaa elokuvia katsellessani samanlaisesti kuin tässä tehtävässä.

Itse tein elokuva-analyysini japanilaisesta Kikin lähettipalvelusta, jonka olin nähnyt aiemmin, mutta olin ilmeisesti katsonut elokuvan juuri liukuhihnatekniikalla. Nimittäin elokuvan katsoessani en muistanut juurikaan elokuvan sisältöä ja kohtauksia, joten sen katsominen oli kuin uutta minulle. Elokuvan tekijä Hayao Miyazaki ja hänen elokuvansa ovat minulle tuttuja ja pidän hänen teoksistaan erityisen paljon. Halusin myös valita jonkin muun kuin Disney-elokuvan (joista kyllä pidän !) ja Miyazaki oli minusta erittäin hyvä valinta.

Lopuksi kirjoittamani analyysi Kikin lähettipalvelusta:

Japanin vastaus Disney -elokuville   

Disney on useiden vuosikymmenien ajan hallinnut lasten elokuvien markkinoita ja luonut useita mestariteoksia. Disneyn elokuvat ovat käsite, koska nykypäivänä melkein jokaisen sukupolven jäsen on nähnyt Disney -elokuvan ja tuntee niiden luonteen. Joskus kuulee jopa käytettävän adjektiivia ”disneymäinen”. Joillekin se voi tarkoittaa onnellista, joillekin ennalta-arvattavaa, laulupainoitteista tai lapsille tarkoitettua elokuvaa. Kuitenkin keskustelijoilla on melko samanlainen käsitys siitä, mitä kyseinen adjektiivi tarkoittaa. Disney on kaikille tuttu. Disney -elokuviin yhdistetään positiivisuus ja hyvyyden ylistys. Joskus Disneyn elokuvat saavat jopa moitteita liiasta pumpulimaisuudesta, eli asioiden pehmittämisestä ja realistisuuden karsimisesta. Elokuvat eivät haasta lapsia miettimään tai pohtimaan sankarin tekoja.

Sen sijaan Japanin Walt Disney, Hayao Miyazaki, sen tekee. Mielestäni hänen elokuvansa ovat ruokaa niin silmille kuin sielulle. Hayao Miyzaki ja hänen ystävänsä Isao Takahata perustivat  studio Ghiblin v. 1985, koska nämä kaksi taiteilijaa kokivat itsensä rajoitetuiksi muissa studioissa ja ainoana keinona päästä toteuttamaan itseään oli perustaa oma studio. Ghiblin työryhmä on pieni ja sen jokainen jäsen on tasavertainen. Vuosien saatossa studion budjetit ja aikataulut ovat venyneet, joka kertoo heidän halustaan pitää yllä korkeaa tasoa laadun ja sisällön suhteen. Sen he ovat myös mielestäni tehneet, sillä elokuvien taso on 80-luvulta lähtien pysynyt korkeana tai jopa noussut.

Kikin lähettipalvelu (1989) oli Miyazakin ja Ghiblin ensimmäinen katsojamenestys Japanissa, jonka jälkeen muut elokuvat ovat järjestään olleet myyntimenestyksiä. Elokuva on myös minun elokuva-analyysini valinta. Olen nähnyt Miyazakin muitakin elokuvia (Liikkuva linna, Henkien kätkemä) ja pidän hänen ajatuksia herättävästä tyylistään sekä kauniista piirrosjäljestä. Vasta elokuvan katsomisen jälkeen luin elokuvaan liittyviä taustoja ja sain tietää sen historiallisesta vaikutuksesta Miyazakin uralla. Miyazakin elokuviin sisältyy paljon merkityksellisiä kuvia ja tapahtumia, joita tulee osata lukea elokuvan ymmärtämiseksi. Lapsille näiden merkitysten ymmärtäminen tai huomaaminen voi olla haasteellista. Tällöin lapsi tarvitsee seurakseen aikuisen henkilön, jonka kanssa jakaa näitä kokemuksia ja kysymyksiä. Myös Kikin lähettipalvelu sisältää paljon piilotettuja viestejä ja metaforia, jonka vuoksi ajattelin sen olevan erittäin hyvä elokuva katsoa koulussa. Opettaja ja oppilaat voivat saada hyviä keskusteluja elokuvan kontekstuaalisista ja esteettisistä sisällöistä.

Seuraavaksi kerron omia tulkintojani ja havaintojani, jotka tein elokuvaa katsoessani. Näränen erottelee artikkelissaan Elokuva-analyysi kouluopetuksessa (1999) kaksi erilaista lähtökohtaa analyysin tekoon: kontekstuaalinen ja tekstuaalinen. Hänen kehittelemässä analyysimallissa edetään tekstuaalisen sisällön tarkastelusta kontekstuaaliseen. Itse noudatan myös tätä mallia omassa analyysissani.

Elokuvajuliste

Noitatytön tarina eurooppalaisessa miljöössä

Kikin lähettipalvelun päähenkilö on 13 -vuotias Kiki -tyttö. Kiki on noita ja noitien pitää 13 -vuotiaana viettää yksi vuosi omillaan. Kiki on luonteeltaan innostunut, eloisa ja peloton nuori tyttö, koska hän ei esimerkiksi ole lainkaan peloissaan joutuessaan lähtemään pois kotoa. Kotoa lähtiessään hän joutuu kuitenkin kohtaamaan itsenäistymiseen liittyviä haasteita ja vahvistamaan luottamusta itseensä. Esimerkiksi hän kohtaa syrjintää ja halveksuntaa, joka on melkein nujertaa hänet. Loppujen lopuksi hän voittaa nämä tuntemukset ja hän voittaa itseluottamuksensa takaisin.

Tämän kasvutarinan aikana hänen mukanaan kulkee mm. hänen paras ystävänsä Jiji, joka on kissa. Kiki ymmärtää hänen puhettaan, mutta ei kenenkään muun eläimen, joka on mielestäni mielenkiintoista. Kun Kiki melkein menettää noitavoimansa, myös hänen kykynsä ymmärtää Jijin puhetta katoaa. Tämä on elokuvassa merkittävä kohtaus ja jäi itsellenikin mieleen. Jijin läsnäolo myös vähenee elokuvan edetessä, mikä kenties kertoo Kikin aikuistumisesta. Kuten lapsillakin, Kikillä tosielämän ihmissuhteet lisääntyvät kasvaessa ja mielikuvitusystävät vähenevät. Jiji on todellinen hahmo, mutta kenties Kiki aiemmin kuvitteli ymmärtävänsä tämän puhetta? Tämä on oma tulkintani.

Muuttaessaan pois kotoa Kikin pitää löytää itselleen kaupunki, jossa viettää vuotensa. Uudessa kaupungissa hän tapaa ystävällisen leipuritädin Osonon, josta muodostuu Kikille eräänlainen äitihahmo. Hän tarjoaa Kikille ullakkohuonetta leipomon yläkerrasta ja auttaa Kikiä lähettipalvelun laittamisessa alulle. Tombo taas tuo elokuvaan romanttista vivahdetta, koska hän on suunnilleen Kikin ikäinen poika, joka ihastuu Kikin (luudalla) lentotaitoon ja luultavasti Kikiinkin. Elokuvassa seurataan Kikin kamppailua omien tunteidensa, joita hänellä on Tomboa kohtaan, kanssa.

Kiki ja Tombo

Merkittävä henkilö Kikin henkisen kasvun kannalta on Ursula. Ursula on nuori taiteilijanainen, joka asustelee yksin metsässä. Hän tekee suuren vaikutuksen Kikiin. Kikin melkein menettäessä noitavoimansa, Ursula valaa uskoa häneen: niin puhumalla kuin oman taiteensa kautta. Kiki on nimittäin otettu, kun Ursula on maalannut kuvan hänestä ensitapaamisen jälkeen. Hänen itsetuntonsa kohoaa, koska kokee olevansa jonkin niin hienon teoksen arvoinen. Uskon, että viisaiden sanojen tai taideteoksen lisäksi Ursulan esimerkki itsenäisestä naisesta  villin luonnon keskellä valoi uskoa nuoreen tyttöön.

Elokuvassa juoni etenee suoraviivaisesti ilman takaumia tai kuvaten montaa tarinaa päällekkäin. Elokuvassa keskitytään pelkästään Kikin tarinaan. Elokuvassa on vaikea hahmottaa ajankulua, koska vuodenajat eivät vaihtele tai muutenkaan ajasta ei juuri puhuta. Jotenkin katsojalle välittyy siis kuva, että kaikki tapahtuu todella nopeasti, koska tapahtumat seuraavat toisiaan. Koska kyseessä on kuitenkin kasvutarina, tämä on ristiriidassa elokuvasta välittyvään ajankuluun.

Tapahtumapaikat eivät elokuvassa juurikaan vaihtele. Alussa ollaan Kikin kotipaikassa, mutta siirtymän jälkeen pysytään kaupungissa tai sen lähialueella. Tosin tapahtumien paikat vaihtelevat korkeuden mukaan: välillä ollaan maan päällä ja välillä taivaalla. Kikin liitäessä taivaalla hän on omillaan. Taivas on hänen valtakuntaansa ja muut ihailevat hänen lentäessään luudallaan. Heti maan päällä hänen huokuva itsevarmuutensa, joka hänellä on luudan kanssa lentäessään, katoaa. Tämä kenties kuvaa hänen taisteluaan oman itsensä hyväksymisestä muiden joukossa. Miyazakin luomat maisemat, joita katsoja näkee Kikin lentäessä yläilmoissa, ovat kauniita. Miyazaki pääsee itseasiassa oikeuksiinsa, kun elokuvassa näytetään maisemakuvia meren rannasta tai kaupungista. Kaupunki on hyvin eurooppalainen ja Miyazaki kuvaa sen arkkitehtuuria hyvin tarkasti pienin yksityiskohdin. Itselleni juuri kaupunki ja sen tarkka kuvaus herätti kysymyksiä, kuinka tarkkaan japanilainen Miyazaki on osannut kuvata kaupunkia, joka on kuin suoraan Euroopan mantereelta? Seuraavaksi pääsenkin analyysin vaiheeseen, jossa pohdin juuri näitä kysymyksiä eli elokuvaan liittyvää kontekstia.

Mitä on tarinan taustalla?

Kikin lähettipalvelu on piirroselokuva kaikenikäisille. Elokuvan sisältö tarjoaa aineksia niin aikuisille ja kuin pienemmillekin katsojille. Kuten aiemmin mainitsin, itseasiassa nuoret katsojat saavat elokuvasta varmasti eniten irti aikuisen kanssa katsoessa ja keskustellessa. Miyazakin kuvainnollinen ohjaustyyli voi olla liian haasteellinen, jos lapsi ei vielä ole tottunut lukemaan viestejä ja symboleja kuten aikuinen on useita elokuvia nähneenä ja kulttuurisen ymmärryksen kasvettua.

Elokuva on Hayao Miyazakin ohjaama ja käiskirjoittama, mutta tarina perustuu alunperin japanilaisen Eiko Kadonon lastenkirjaan Majo no takkyūbin. Elokuva on ilmestynyt jo vuonna 1989 ja on Miyazakin omistaman Ghibli studion yksi tärkeimpiä teoksia, nimittäin Kikin lähettipalvelun jälkeen studion muut elokuvat on aina huomioitu mediassa ja ovat saavuttaneet mainetta. Kiki on edelleen tunnettu ja arvostettu elokuva ja edelleen ajankohtainen. Miyazaki on maininnut, että hän halusi kuvata itsenäistymiseen liittyviä aiheita elokuvassaan vakavasti ja tuoda esiin siihen nykypäivänä liittyvää monimutkaisuutta. Aiemmin nuoren kotoa lähtö ja taloudellisen itsenäisyyden saavuttaminen loivat pohjan myös henkisen itsenäisyyden saavuttamiselle. Nykypäivänä nuoret ovat kuitenkin tottuneita vieraisiin ympäristöihin ja taloudellisen itsenäisyyden saavuttaminen on helpompaa. Tämän vuoksi henkisen itsenäisyyden saavuttaminen on muuttunut ja kenties vaikeutunut. Sen sijaan, että nuoren täytyy irrottautua kotoa ja matkustaa kauas, nuoren täytyy matkustaa sisään omaan itseensä ja tutkia, mitä sieltä oikeasti löytyy. (www.kiki.fi)

Kikin henkisen kasvun tarinaa saadaan seurata kauniissa kaupunkimaisemissa, jotka ovat itseasiassa suomalaiseen silmään melko tuttuja. Kaupunki on selkeästi saanut esikuvansa jostakin eurooppalaisesta kaupungista. Eräässä kohtauksessa nähdään myös koivupuita ja Osono tarjoaa Kikille kaurapuuroa. Itseasiassa elokuvan suunnittelu alkoi Miyazakin ensimmäisen ulkomaanmatkan jälkeen. Hän oli matkustanut Ruotsiin tapaamaan Astrid Lindgreniä elokuvaoikeuksiin liittyen. Matkalla ruotsalainen luonto ja kulttuuri tekivät häneen vaikutuksen, joka näkyy elokuvassa. Ei ihme, että elokuvan villihanhet toivat mieleen Peukoloisen retket ja kyseisen tv-sarjan. Itselleni eurooppalainen kaupunkiympäristö ja elokuvan kieli (japani) aiheuttivat ristiriitaa. Pohdin, onko kahden eri kulttuurin yhdistäminen tarkoituksenmukaista? Halusiko Miyazaki siirtää tapahtumat eurooppalaiseen ympäristöön, jotta tarinaa ja sen ongelmia ei yhdistettäisi liikaa aasialaiseen kulttuuriin? Näin katsoja ymmärtää hänen haluavan kertovan, että samat ongelmat koskevat kaikkia nuoria naisia?

Koriko kaupunki

Miyazakille tyypillistä varmuutta

Minusta Miyazaki onnistuu elokuvassa tavoitteessaan. Ennen kaikkea elokuva on uskottava ja todentuntuinen, vaikka elokuvan päähahmo on noita. Miyazaki ei kuvaa Kikin itsenäistymistä yksinkertaisesti vaan tuo esiin siihen liittyviä monia haasteita. Elokuvassa Kikin pitää muuttaa uuteen kaupunkiin, tehdä omia valintoja, saavuttaa taloudellinen itsenäisyys, löytää omat vahvuutensa ja ennen kaikkea uskoa omaan itseensä ja kykyihinsä. Elokuva olisi siksi mielestäni mainio valinta katsoa alakoulun vanhimpien oppilaiden kanssa, jotka ovat siirtymässä yläkoulun puolelle. Uuteen ympäristöön ja maailmaan siirtyminen herättää varmasti oppilaissa samoja kysymyksiä, joista voi olla helppo keskustella elokuvan kautta.

Kikin kähettipalvelu on myös oiva elokuva pohdittaessa monikulttuurisuutta. Miyazaki on itse japanilainen, mutta elokuvan tapahtumien paikkana toimii eurooppalainen tai länsimainen ympäristö. Miyazakin piirrosjäljessä on kuitenkin paljon vaikutteita japanilaisesta animesta. Esimerkiksi henkilöiden ruumiinrakenne ja kasvojen piirteet ovat animehahmoille tyypillisiä. Opetuksessa olisi mielenkiintoista oppilaiden kanssa  poimia näitä erilaisia monikulttuurisia viestejä ja merkkejä elokuvasta ja pohtia, miten ne vaikuttavat elokuvan tulkintaan ja katsomiseen. Itse kerroin elokuvan kahden eri kulttuurin sekoittumisen herättäneen ristiriitaisia katsomiskokemuksia ja herättäneen kysymyksiä sen tarkoituksenmukaisuudesta. Siksi pohdin, olisiko elokuvakokemukseni ollut kovin erilainen, jos olisin katsonut elokuvan suomen kielellä?

Miyazaki onnistuu elokuvassaan herättelemään katsojaa niin teknisillä kuin sisällöllisillä ratkaisuilla. Välillä hän antaa katsojan levätä ja vain ihailla hänen piirrosjälkeään. Katsojan silmä lepää, kun hän katselee edessä aukeavaa kaupunkia ja näkee pienen noitatytön liitelevän yläilmoissa. Kohtaukset ovat kauniita ja Miyazakin herkkä piirrosjälki sopii tarinaan, joka kertoo hennon ja  nuoren naisen kasvusta aikuiseksi. Kiki on kenties itsestään epävarma, mutta Miyazakin työskentelyssä näkee, että hän ei ole. Hänen teoksestaan uhkuu varmuus ja hänen oma tyylinsä. Elokuvassa ei ole myöskään menty oikoteitä vaan Miyazaki on pohtinut tarkkaan jokaisen juonenkäänteen ja kuvan, jonka hän haluaa elokuvaan. Tämä itsevarmuus ja itsetuntemus on tuottanut käsitteen Miyazakin -elokuvista ja niihin yhdistettävästä laadusta. Kenties pian kieleen ilmestyy myös adjektiivi ”miyazakimainen”.

Esimerkki Miyazakin herkästä ja tarkasta tyylistä

Lähteet:

Pertti Näränen: Elokuva-analyysi luokkaopetuksessa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kikin_l%C3%A4hettipalvelu

www.kiki.fi